Festari-Jeesuksen toinen tuleminen

Minä, kohta 50-vuotias verkkotuottaja esiinnyin kesällä Kirkko Helsingissä sosiaalisessa mediassa peruukki päässä ajanlaskumme alun vaatteita matkivassa asussa ja seikkailen pitkin poikin Helsinkiä. Miten ihmeessä tähän on tultu?

Festari-Jeesus on Jeesus nasaretilaista muistuttava hupaisan oloinen hahmo. Hän muistuttaa vajavaisella tavalla monien mielikuvaa kristinuskon keskeisimmästä henkilöstä, muttei ole hän. Tarkoitus on aikaan saada yhteistä iloa, eikä väheksyä kenenkään uskoa, vakaumusta tai pilkata jotakuta.

Miksi hahmo syntyi? Takavuosina lahtelainen festivaalijärjestäjä päätti markkinoida tapahtumaansa erottuvasti järjestämällä Helsingin tuomiokirkon portaat täyteen vähäpukeisena pyllistävän yhdysvaltalaisen laulajattaren suurehkoja pahvihahmoja. Kuten tapahtumajärjestäjän suunnitelmiin kuului, iltapäivälehden otsikko kirkui ”Irstas näky Tuomiokirkon portailla – kirkko tuohtui”. Ilmaiset palstamillimetrit ansaittuaan tapahtumajärjestäjä nauroi luultavasti koko matkan pankkiin. Bisness is bisness and Moses is Moses. Tekaistun pahastumisen myötä kirkon vanhoillinen ja seksuaalikielteinen maine todennäköisesti vahvistui.

Pääkaupunkiseudun seurakuntien silloinen Valomerkki-media käänsi tapahtumat mainostempukseen ja kehitti vastaiskuna Festari-Jeesus -pahvihahmon jota levitettiin Lahteen juuri alkuperäisen kohun synnyttäneen festivaalin aikaan. Tempaus sai huomiota, varsinkin Lahdessa ja hahmo päätyi myös Kirkko ja kaupunki -lehden kansikuvapojaksi. Saimme mielestäni vastattua hyväntahtoisella huumorilla tilanteeseen, joka sai kirkon näyttämään tuomitsevalta ja tosikolta.

Mihin Festari-Jeesusta tarvitaan? Kristinuskoa ei esiinny missään täysin puhtaana. Jokaisen kirkkokunnan ja henkilön uskoon sekoittuu omia käsityksiä ja asenteita. On tervettä katsoa välillä peiliin ja nauraa itselleen. Lähemmässä tarkastelussa hekotamme siis omille käsityksillemme ja sille kuinka helposti näemme Jeesuksen siellä missä hän ei tosissaan ole. Kyky nauraa itselleen, on terveen yhteisön merkki. Harras ei pohjimmiltaan tarkoita ilotonta.

Jan Ahonen
Kirkko Helsingissä verkkotuottaja, pappi ja Festari-Jeesus

Kirjoitus julkaistiin toukokuussa 2021 Kirkko Helsingissä Pieni ja rento ote -blogissa. Otsikkotason kuvat: Antti Rintala/HSRKY

Mikä Syntisten pöydässä houkutti-analyysi kirkon viraalivideosta

Alkuperäinen kuva: Warner Music Finland/ Jirina Alanko

Nuorten pappien tekemä musiikkivideo Erika Vikmanin tutuksi tekemästä laulusta Syntisten pöytä sai pääsiäisen aikana muutamassa päivässä lähes 300 000 katselukertaa YouTubessa. Tämä on kirkon viestinnän on selkeä onnistuminen. Näin laaja menestys oli minullekin iloinen yllätys. Menestys ei kuitenkaan syntynyt sattumalta. Laadin listan asioista joissa, videon tuottanut tiimi teki mielestäni mainioita valintoja.

1. Populaarikulttuurin hyödyntäminen

Moni jakaa suotta musiikin maalliseen ja pyhään, mutta usein nimenomaan aivan suotta. Syntisten pöytä olisi helppoa luokitella riettaaksi tai paheiden ylistyslauluksi, mutta tämä versio toi aivan uuden perustellun näkökulman lauluun. Lauletaanhan biisissä muun muassa murretusta leivästä ja siinä sanaillaan, porteista joilta ei käännytetä. Tarvitsemme tuttuja ja merkityksellisiä tarinoita linkitettynä kristilliseen maailmaan. Toisaalta voi sanoa, että laulussa käy ilmi miten kristillinen käsitteistö läpileikkaa kultturiamme.

2. Tekijänoikeuksien hoitaminen alusta asti

Videon tekijätiimi oli alusta alkaen yhteydessä tekijätiimiin, artistiin ja levy-yhtiöön. Kaikki kolme tahoa olivat suostuvaisia yhteistyöhön ja nimetty kohtuullinen korvaus maksettiin. Videon yhteyteen merkittiin myös tieto oikeuksien omistajista ja siitä, että projekti tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Videosta teki helpomman toteuttaa päätös käyttää alkuperäistä äänitystä eli tehdä laulu ns. play backina. Näin säästettiin aikaa ja rahaa.

3. Laaja yhteistyöverkosto edesauttoi

Idea syntyi ja kehittyi tiettävästi Facebookin Suomen ev. lut. kirkon nuorehkot työntekijät -ryhmässä ja lopulta tekijöitä löytyi muun muassa Tampereelta, Imatralta ja Helsingistä. Eräs keskeinen asia oli myös editoijan löytäminen somen avustuksella Imatran seurakunnasta. Kirkon viestijät -ryhmästä ilmaantui lukuisia henkilöitä auttamaan videosta tiedottamisessa ja erityisesti vinkkaamaan eri medioihin, että tällainen viraalivideo on tehty rikastamaan kirkon pääsiäistarjontaa. Tampereen seurakunnat tarjosi vielä YouTube-kanavansa julkaisualustaksi. Erika Vikman kävi itsekin kommentoimassa videota positiiviseen sävyyn.

4. Momentum oli kohdallaan

Pääsiäinen on maallistuneessakin yhteiskunnassa tavallista otollisempi ajankohta kirkollisille projekteille. Tarkka teologi ajattelisi, että kiirastorstai on juuri se h-hetki, jolloin teema on kirkkovuodessa ajankohtainen. Video oli tarkoitus julkaista juuri tuolloin, mutta käytännössä video ”karkasi” jo aiemmin julkisuuteen. Tämä ei ole mikään synti, sillä harva elää kirkkovuotta niin päivälleen, että olisi tästä mielensä pahoittanut. Video tarvitsi aikaa nousta kunnolla näkyviin ja sitä katsottiinkin eniten juuri kiirastorstaina.

Samalla momentumilla yritin minäkin viestiä Ahtitwaarna-sarjassa.

4. Totisesti ylösnousi, mutta pilke silmäkulmassa

Kirkolla on jostain syystä vuosituhantinen tosikon maine. Vaikka ehtoollista kuvattiin videolla kunnioittaen ja sen merkitystä korostaen, niin käsikirjoitukseen oli esimerkiksi mahtunut kohtaus, jossa ”kiellettyä hedelmää” juostaan kirjaimellisesti karkuun. Haudanvakavalta kirkolta ei tämä video olisi toteutunut.

5. Spontaani työtapa

Idea syntyi verkkokeskustelussa, mutta asiaa ei viety työryhmiin, pohdintaan, kaikkien esimiesten hyväksyttäväksi vaan toimeen ryhdyttiin turhia viivyttelemättä. Kohderyhmäläiset tekivät omalle kohderyhmälleen, esimerkiksi kaltaiseni keski-ikäisen valuvikaisen körttipapin läsnäolo olisi voinut olla vain haitaksi. Miesten puuttumista videolta en pidä merkittävänä asiana, joku tästä kuitenkin mielensä tiettävästi pahoitti. Hyvä on huomata, että kyseessä ei ollut ainoastaan pappien projekti, vaan videota tekemässä tai sen menestystä edistämässä oli myös joukko muita kirkon toimijoita. Esimerkiksi tietääkseni Imatran seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tomi Hämäläinen kantoi ison vastuun editoinnista.

6. Analyysin tarve tajuttiin

Olen vetänyt projektia, jonka tuloksena syntyi Salla Rannan toimittama Pop-up-kirkko -ekirja. Eräs kirjan opeista oli, että projekti käydään jälkikäteen läpi ja otetaan onnistumisesta ja erityisesti haparoinneista opiksi seuraavaa kertaa varten. Olisiko tämä onnistuminen toistettavissa jo jouluna?

Videon menestystekijöitä ruoditaan verkossa kirkkohallituksen järjestämässä seminaarissa toukokuussa. Mitä tästä opimme? Miksi ihmeessä juuri tämänkaltainen musiikkivideo menestyi esimerkiksi monien kalliimpien ja työryhmissä suunniteltujen vastaavien sijaan? Näiden teemojen pariin käydään torstaina 6.5. kello 13-14.30 Zoom-workshopissa. Mukana ovat videon tekijät ja monta muuta fiksua ihmistä.

Osallistuminen tästä linkistä. Meeting ID: 427 997 7572. Passcode: EHb7UJ

Listaa voisi varmasti täydentää? Unohtuiko jotain tai oletko jostain väitteestäni eri mieltä?

Nasaretilaisen viimeiset päivät ovat silkkaa true crimea!

Oikeusmurhaksi kutsutaan henkilön rankaisemista rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Kateus, hyvä veli -verkostot, herkkähipiäisyys ja tuomareiden taikausko ovat suurimpia syitä vääriin tuomioihin. Yhdysvalloissa on jouduttu purkamaan useita tuomioita, kun uudella dna-tekniikalla on voitu todistaa, tuomittu syyttömäksi. Kaikissa tapauksissa purkaminen ei ole onnistunut ennen kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Näistä teemoista kertovista true crime -dokumenteista on tullut huippusuosittuja viime vuosina.

Läheisen ystävän tekemä kavallus, oikeusmurha useammalla oikeusasteella, kuolemantuomio syyttömälle, nykyään nämä luokilteltaisiin true crime –tarinan aineksiksi. Ei ole ihme, että Jeesuksen viimeiset vaiheet ovat kiinnostaneet tutkijoita, kirjailijoita ja elokuvantekijöitä jo vuosisatoja. Materiaalia riittää moneen dramaattisen tarinaan.

Ennen vanhaan tämä kertomus läpikäytiin seikkaperäisesti ahtisaarnojen kautta. Jokaisella hiljaisen viikon päivällä on oma teemansa. Pääsiäistä edeltävää viikkoa kutsutaan yhdestä kulmasta vähän suotta hiljaiseksi viikoksi. Sen tapahtumat eivät ole tylsiä tai hiljaisia. Niistä löytyy monen elokuvan, saippuasarjan jakson tai novellin edestä aineksia.

Joku voi perustellusti sanoa, että tarina, jonka happy endin tuntee pyhäkoululainenkin, on ennalta-arvattavan tylsä. Väitän vastaan. Kuinka monta kertaa olet katsonut suosikkielokuvasi tai lukenut rakkaimman kirjasi? Minä osaan Good Morning Vietnam -elokuvan repliikit ulkoa, enkä väsy toistamasta niitä. Jokaisella katselulla löydän Robin Williamsin esittämän valoisan radio-dj:n edesottamuksista uutta.

Olen useampana vuotena käsikirjoittanut hiljaisen viikon tarinan päivittäin ilmestyviksi ahtitwaarnoiksi. Parilla lauseella ja kuvalla nostetaan jokaisen päivän tapahtumista jokin huomio. Kutsun sinut dramaattiselle tarinamatkalle läpi ei-niin-hiljaisen-viikon kohti kaikkien aikojen ihmeellisintä tarinan loppua, joka avaa uuden luvun ihmiskunnan historiassa.

Tulkoon pääsiäisen huikea kertomus koko painollaan!

Tämä kirjoitus ensijulkaistiin Kirkko Helsingissä -sivustolla 26.3. 2021.

Kokemukseni: Mitä kirkko tekee Minä olen -messuilla?

Olen jälleen kerran vakuuttunut siitä, että pitäisi käydä useammin oman mukavuusalueen ulkopuolella. Sain siitä muistutuksen Minä olen -messuilla. Minut oli kutsuttu kahden kirjailijan rinnalle johdattelemaan keskustelua hillittömästä henkisyydestä. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli, ajan hengessä, verkko.

Hillittömän jännittävä tilanne. Mietin, olenko tarpeeksi henkinen ihminen tähän tehtävään? Taipuuko kankea kieleni henkisyyden taajuuksille?

Tehtäväni aluksi selvitin, mitä on hillittömyys. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan sillä on kaksi erilaista tarkoitusta. Hillitön on johdettu kurissa pitämistä, rauhoittamista, hiljentämistä yms. tarkoittavasta verbistä hillitä. Hillitön siis tarkoittaa sellaista, jota ei voi hillitä; hillitsemätöntä, riehakasta, jopa rajua. Puhekielessä hillitön on saanut myönteisemmän sävyn: sillä tarkoitetaan loistavaa, uskomatonta. Mitenhän tämä sopii jäyhän maineessa olevaan luterilaisuuteen?

Keskustelukumppaneistani Olli Seppälä on koonnut luterilaisen kirkon piiristä rukouksia kirjaansa Lepään joogamatolla ja rukoilen. Mukana on esimerkiksi rukous monikulttuurisessa perheessä, rukous eturauhasen puolesta ja ateistin rukous.Yksi Ollin rukousaforismeista kuuluu näin:

Rukous on flow-tila taivaan tuulikaapissa. Sen pidemmälle ei kukaan pääse mielessään.

Olli Seppälän rokousaforismi

Sanna Vaara taas kirjoittaa henkisestä etsinnästään vapaasti omaan elämäänsä perustuvissa kirjoissa. Esikoiskirjassaan Maa kutsuu, hän kertoo, mitä tapahtuu, kun luontosuhteeltaan mielestään luonnoton henkinen kulkija päättää muuttua kerrasta valaistuneeksi eränkävijäksi. Hänen toisen kirjansa Modernien munkkien matkassa – Hillitön henkinen elämäni alaotsikosta löytyy keskustelumme otsikko.

Nämä kirjat haastavat perinteisiä käsityksiä. Opin molemmilta keskustelukumppaneiltani paljon. Seppälän kirjassa luterilaiset rukoukset saavat ennakkoluuloja monimuotoisemman ilmiasun. Vaaran tavassa kirjoittaa on puolestaan itselleen lämpimästi nauramisen herkullinen pohjavire. Arkinen ja pyhä, huumori ja hartaus, oma henkisyys ja yhteinen hengellisyys eivät ole toisiaan poissulkevia. Kyky nauraa itselleen ei suinkaan estä pyhyyden kohtaamista, päinvastoin. Ollin ja Sannan kirja todistavat siitä, että tapaamme puhua hengellisyydestä ja henkisyydestä kaipaa ajoittain tuuletusta ja raikkaita näkökulmia.

Mitä opin? Luterilaisuuden kirkkain väri ei ole vaalean harmaa eikä henkisen etsinnän perussävy totisen vakava. Kuuntelemalla oppii, ja pitämällä turhat ennakkoluulot kurissa, saattaa löytää tuttuja juttuja uudella nimellä.

Jan Ahonen

Kirjoittaja on Kirkko Helsingissä verkkotuottaja ja pappi.

Kirkko Helsingissä, Tuomasmessu-yhteisö ja Hiljaisuuden ystävät ry olivat mukana Minä olen -messuilla näytteilleasettajana useilla luennolla ja työpajoilla.

Tämä kirjoitus on ensijulkaistu Kirkko Helsingissä Pieni ja rento ote -blogissa.

Vaikuttajan avulla somempaa viestintää?

Jokunen vuosi sitten ihmettelin, kun lasteni seuraamat tubettajat ”unboxasivat” eli avasivat saamiaan paketteja videoillaan. Osa paketeista oli tubettajien itse tilaamia, osa heidän yrityksiltä ilmaiseksi saamia. Aluksi ihmettelin mitä mielenkiintoista tässä oikein oli, myöhemmin löysin itseni seuraamasta vastaavaa rituaalia hyvinkin paneutuneena. 

Vuosien myötä kyseinen somekulttuuri on kehittynyt ja monipuolistunut. Enää ei ilmaiseksi esimerkiksi tubettajalle ilmaiseksi tarjotuilla tuotteilla saa välttämättä julkisuutta. Nykyisin somevaikuttajilla on omat yhteistyökumppaninsa ja säädellyt taksansa huomion tarjoamiselleen. Sosiaalisen median ympärille on vuosikymmenessä rakentunut oma erityinen markkinnointikulttuurinsa. Perinteisiin medioihin tottuneella tässä on opeteltavaa.

Instagram-valmentaja Emmi Lehtomaan tuore kirja Somevaikuttajaksi on käytännönläheinen ja uraauurtava avaus vaikuttajamarkkinoinnin maailmaan. Lehtomaa muun muassa luokittelee vaikuttajat valtakunnan tasolla tutusta ja televiosta tutusta megavaikuttajasta, pieneen mutta pippuriseen nanovaikuttajaan joka kuitenkin kelpaa yrityksille ja yhteisöille vaikutusvoimaksi tuotteilleen. Hän myös kertoo, miten vaikuttajan tulisi työnsä hinnoitella. Minä luin kirjan ensin ekirjana ja nyt kuuntelen sitä lenkeilläni äänikirjana. Vahva suositus.

Vaikuttajamarkkinointi on tehokas tapa tavoittaa yhteisön kannalta tärkeitä kohderyhmät ja vaikuttaa heidän asenteisiinsa, tietoihinsa tai toimintaansa. Perusideana on, että tutun ihmisen vinkki, suositus, varoitus tai arviointi muokkaa ajatteluamme huomattavasti enemmän kuin yritysten oma markkinointiviestintä. Erillisten mainoskatkojen sijaan tuotesijoittelu on vallannut alaa. Tuotesijoittelu on markkinoinnin tukimuoto, jossa markkinoitava tuote on sisällytetty esimerkiksi elokuvaan, tubevideoon, videopeliin tai aikakauslehden artikkeliin.

Vaikuttajamarkkinoinnissa etsitään yrityksen arvojen ja kohderyhmien kannalta oikeita vaikuttajia, joiden kautta ja avulla kerrotaan yleisöä aidosti kiinnostavia tarinoita halutuille kohderyhmille. Vaikuttajat voivat olla vaikka TikTokaajia, tubettajia, instaajia, e-urheilijoita, näyttelijöitä tai toimittajia.

Mitä kirkko ja sen järjestöt voisivat tästä oppia ja hyödyntää?

Hyvä esimerkki vaikuttajien käytöstä on Faktaa koronasta -hanke. Kuulin siitä CMADFI2021 -tapahtumassa. Kantavana ideana oli jakaa suomalaisille somevaikuttajille ajankohtaista ja luotettavaa tietoa vallitsevasta koronatilanteesta ja kannustaa myös heitä jakamaan tietoa edelleen omille seuraajilleen. Somevaikuttajat ovat tärkeässä roolissa sekä luotettavan tiedon jakamisessa että disinformaation leviämisen estämisessä. Hankkeen tulokset olivat merkittävät: Ansaitun digitaalisen uutismedian kautta tavoitettiin potentiaalisesti jopa yli 580 miljoonaa lukijaa. Hankkeen aikana myös Valtioneuvoston omat somekanavat kasvoivat merkittävästi: Kaiken kaikkiaan tilit saivat 30 000 uutta seuraajaa, joista puolet Instagramissa. Luotettava ja ajankohtainen koronatieto sai siivet.

Kirkossa on jo kokeiltu vaikuttajamarkkinointia, mutta se kuuluisi pysyvästi markkinoinnin työkalupakkiin käytettäväksi nykyistä useammin. Minulle ensimmäinen kokemus aihepiiristä tuli viitisen vuotta sitten Jouluradiossa. Silloin teimme yhteistyötä muutaman blogistin kanssa. He kirjoittivat kaksi blogimerkintää valiten suosikkinsa kanavaperheestämme ja täydensivät tätä Instagramin julkaisuilla. Muistaakseni ostimme palvelun heidän edustamaltaan sometoimistolta. Olin silloin skeptinen, mutta tilastot kertoivat suosituksilla olleen aidosti merkitystä.

Kirkon viestintä on ainakin kerran hyödyntänyt mielenterveyden teemakampanjassaan suosittua Poks-podcastia. Veronica Verhon ja Sita Salmisen vaikuttaja podcastissa kampanja huomioitiin heidän omakohtaista kokemuksistaan ja kertomalla mistä apua muun muassa saa. Luonnollisesti yhteistyökumppani eli luterilainen kirkko mainittiin. Huolella valittu alusta ja tarpeeseen sopiva vaikuttaa ja laadukas julkaisusuunnitelma vievät tässäkin markkinoinnin lajissa pitkälle.

Pää on kirkon osalta vaikuttavasti avattu, mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuka tekee seuraavan vaikuttavan kirkollisen huikean menestystarinan?

Hartaudelliset podcastit suomeksi

Photo by Burst on Pexels.com

Innostuin keräämään listaa hartaudellisista suomenkielisistä podcasteista. Nimike on minusta hiukan kömpelö, siksi parempaa saa ehdottaa. Olen itsekin ollut tuottamassa, siksi tämän listan laadin rakkaudesta lajiin auttamaan muitakin löytämään mielestäni laadukkaiden podcastien äärelle.

Listasta käy varmaan ilmi, että laatija on luterilainen, mutta muitakaan kristillisiä katsomuksia en rajaa pois. Ajatukseni oli, että henkilökohtaisen rakentumisen lisäksi esimerkiksi seurakuntien sosiaalista mediaa päivittävät löytäisivät näistä ilmaista, helppoa ja laadukasta sisältöä.

Podcast on tässä yhteydessä laaja käsite, sillä joukossa on myös Youtubesta löytyviä ”teksitettyjä” tallenteita. Kirkko ja kaupunki on minulle tuttuna vahvasti edustettuna ja Kirjapajan julkaisut samoin. Listasta puuttuu varmasti paljon, mutta nämä löysin näin aluksi. Viestimällä minulle (jan.erik.ahonen@gmail.com) täydennän listaa mielelläni.

Eilen, tänään ja iankaikkisesti

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman lukee Lauri Maaralan kirjaa Huokaa rukous (Kirjapaja, 2015), joka pukee vuosisatojen takaa nousevia, klassisia kristinuskon opetuksia sanoiksi, joita tämän ajan ihmisen on helppo ymmärtää.

Soundcloud, Youtube

Tutun tubettajan laadukas kokeilu

Tubettajana tinkimättömästä laadusta tunnettu pastori Jussi Koski eli Pastorific teki projektiluontoisesti meditatiivisia videoita. On helppo huomata, että ääni- ja kuvamaailmaan ja uniikkiin sisältöön on satsattu. Minuuttimediksissä on poikkeuksellisen intiimi tunnelma.

Youtube

Kelttiläisiä rukouksia

Toimittaja Outi Ikonen lukee 21 kelttiläisiä rukousta. Rukoukset ovat Liisa Seppäsen toimittamasta ja suomentamasta kokoelmasta Maa jalkojeni alla (Kirjapaja, 2018).

Youtube

Hyvää yötä, Jeesus myötä

Kirkko ja Kaupunki -median lukijoiden rukouksia. Rukoukset liittyvät, jonka Kirkko ja kaupunki teki loka–marraskuussa 2018. Siihen vastasi lähes 270 lukijaa.

Youtube

Mystiset minuutit

Havahduksia hetkeen. Näyttelijä Tommi Korpela lukee Simon Parken kirjoittamaa Minuutissa mystikoksi. Parke on työskennellyt muun muassa 20 vuotta anglikaanikirkon pappina, kaupan myyjänä ja terapeuttina. Tekstit on suomentanut Jaakko Heinimäki.

Soundcloud

Äänessä ruuhkan uuvuttamat

Kahden seurakuntapapin Saara-Maria Jurvan ja Riitta Haapa-ahon elämän ahdistuksen keskeltä nousevista huokauksista syntyi kymmenen jakson Ruuhkahuokauksia podcast-sarja.

Soundcloud

Päivitys Jumalasta

Puheterapeutti Kirsi Lipasti lukee vuoden aikana podcastiksi yli sata Wilfrid Stinissenin hartaustekstiä kirjasta Tänään on Jumalan päivä (Kirjapaja, 2014). Sarja alkoi tammikuussa 2021.

Sound cloud

Photo by Eduardo Braga on Pexels.com

Joulukalenterin jatkopaloja

Ajatuksia joulun ihmeestä pastori-esseisti Juhani Rekolan matkassa jouluaatosta loppiaiseen. Tuottaja Jan Ahonen lukee otteita Rekolan kirjasta Betlehem on kaikkialla (Kirjapaja, 1976). Musiikki Samuli Karjalainen ja Heikki Kylkisalo.

Youtube

Pyhiinvaellus hiljaisen viikon varrelle

Ajatuksia pääsiäisen tapahtumista pastori-esseisti Juhani Rekolan matkassa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumiin. Tuottaja Jan Ahonen lukee otteita Rekolan kirjasta Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun (Kirjapaja, 1973). Musiikki Samuli Karjalainen ja Heikki Kylkisalo.

Aku Ankka ja pelastuksen asia

Pelastuksen asia on kuin Ikean huonekalujen kokoamisohjeet. Periaatteessa tavattoman yksinkertainen, mutta käytännössä usein kovin vaikea. Olen työni puolesta lukenut viimeviikkoina Martti Lutheria, siksikin pelastuksen asia on pyörinyt paljon mielessäni. Yksinkertaistan asiaa ja saatan olla populisti, mutta näin olen asiaa pohtinut Aku Ankan ja Siionin virren avulla.

Siionin virsi 67 on Jukka Jyrän ja Kaija Pispan yhteissanoitus. Luultavasti olen kuullut sen pop-sävellyksenä ennen kuin osana herännäisyyden virsikokoelmaa. Alusta alkaen kuitenkin virren mielenmaisema on puhutellut minua. Tekstissä kiteytetään jotain sellaista, mitä musiikki parhaimmillaan tekee. Se ikään kuin tuo näkyväksi, joten sellaista jonka olemassaolon tietää, muttei välttämättä löydä sille sanoja. En tiedä mitä tarkkaan ottaen sanoittajat ovat mielessään nähneet tekstiä laatiessaan, mutta sekin on hyvän laulun tai virren tunnusmerkkejä, että laulaessa tai kuunnellessa avautuvat polut omiin kokemuksiin ja tunteisiin. Sanoittajat siis olkoot vapaita vastuusta mieleni liikkeistä tässä yhteydessä.

Päivä päivältä vain petyin siihen, mitä sain
näissä pyörteissä maan hulluuden.
Sielu haurastunut, mieli maahan taipunut
onko aina vain osa ihmisen?

Aku Ankassa oli joskus takavuosina tarina, jossa Aku haluaa päästä television tietokilpailuun, jossa voi naurettavan helposti voittaa rahaa. Tietokilpailun kysymykset sisältävät usein oikean vastauksen. Visailuun pääseminen ei kuitenkaan onnistu ilman, että potentiaallinen kilpailija tekee ensin jotain epätavallista päästäkseen otsikoihin.Ihmemies Aku ryhtyy tuumasta toimeen, mutta yrittäessään uida spagetin päässä greippiä tasapainotellen, Aku päätyy neljäksi tunniksi valaan vatsaan ja pääsee kuin ihmeen kautta pois. Tämä ei kuitenkaan käy TV-visailun tuottajan mielestä erikoisuudesta koska Joona-niminen heppu on tehnyt saman vuosituhansia sitten. 

Erinäisten vaiheiden jälkeen Veljenpojat Tupu, Lupu ja Hupu ostavat keksijä Pelle Pelottomalta koiranpennun ja se saa nimen Vipsi. Vipsin suuhun on asennettu äänirasia. Ainoa, mitä koira osaa tai haluaa sanoa, oli: ”Me elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.” Tätä lausetta puhuva koira sitten jankkaa läpi sarjakuvan.

Aku kaappaa koiran veljenpojilta.

Aku on jo melkein pääsemässä koiran kanssa visailuun, mutta hänelle käy tyypillisesti huono tuuri. Löytyy kissa joka osaa laulaa kuudella eri kielellä, muun muassa ooppera-aarioita. Aku saa kuulla olevansa vanhanaikainen, epäkiinnostava ja poissa muodista. 

Tarinassa tapahtuu käänne. Laulavan kissan omistavat Akun omat veljenpojat. He pääsevät Akun sijaan laulavan kissan avittamina visailuun, mutta vastaavat naurettavan helppoon tietokilpailukysymykseen väärin. 

Tarinan lopussa Aku vie televisiota panttilainaamoon Vipsi mukanaan. Vipsi lausahtaa, ehkä arvaattekin, ”elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä”.

Ystävät, näin on myös hengellisessä elämässämme.

Petyin vastauksiin, petyin tyhjänpuhujiin,
sanat onttoina vain kaikuivat.
Kun sen taas ymmärsin, tulin alkuun takaisin.
Mistä löytyvät lauseet oikeat?

Ai että miten niin on samoin hengellisessä elämässämme kuin Aku Ankan tarinassa? 

Me jahtaamme tässä maailmassa usein vääriä päämääriä ja olemme valmiita tekemään suuriakin uhrauksia niiden eteen. Tai päämäärämme on oikea, mutta keinot vääriä. Etäämmältä katsoen saattaa hyvinkin tuntua, että meitä viedään kuin pässiä narussa pois tärkeämpien asioiden ääreltä. Tämä on kuvio, jonka tunnistan hyvin omasta elämästäni. Me emme tunnista, että olemme usein pakenemasta armosta tekoihin. Armo olisi se lääke jota tarvitsemme.

Me kaikki haluamme kelvata. Me kaikki haluamme riittää. Me haluamme kuulua johonkin, ettemme olisi yksin. Pelastumme Lutherin kuuluisa kiteytyksen mukaisesti yksin armosta. Kun on kyse jostain näin keskeisestä, näyttää että olemme valmiita tekemään kaiken näköisiä kommervenkkejä ansaitaksemme sen mikä on ilmaista ja vapaasti saatavissa. Teemme itsellemme ja usein myös lähimmäisillemme karhunpalveluksen asettamalla esteitä Jumalan ja ihmisen väliin. 

Voi miten helppoa on laittaa lisää kiviä joko omaan tai naapurin reppuun, eikä olla purkamassa niitä. Kun elämä jo saarnaa meille riittämättömyyttä, vierautta ja sairautta, olemme helposti asettamassa lisää taakkoja. Pimeässä emme kaipaa lisää pimeyttä, vaan valoa joka tuo toivoa. 

Voi kunpa oppisin olemaan asettumassa pelastuksen esteeksi. Toden totta. Elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä. Miksi etsiä oman elämäsi puhuvaa koiraa tai kielillä laulavaa kissaa, kun parempi vastauskin on käsillä. 

Tästä on vain yksi viisas suunta. Helppoa elämää ei pelastuksen asian tajuaminen tuo, mutta ojasta se tuo kuitenkin helpottavalle polulle.

Herra, luoksesi nyt tulen, kaikkeen pettynyt.
Olen tyhjempi kuin milloinkaan.
Vastaa kaipaukseen, tähän jokapäiväiseen,
opeta puhettasi kuulemaan. 

En jaksa, Jeesus, enempää!
Kuule köyhää pyytäjää:
ole luonani, nyt on pimeää!

Tämä on Helsingin Seuratuvalla Etäherättäjuhlien kiitosseuroissa 11.10. 2020 pitämäni seurapuhe.

Mitalit jäivät hautaan

Kuva: Helsingin kaupungin museo / Väinö Kaunisto

Keski-ikäisellä miehellä on keski-ikäisen miehen harrastukset. Tykkään käyskennellä hautausmailla. Kun menen uudelle paikkakunnalle, ajan salliessa hakeudun usein hautausmaakävelylle. Erityisesti haluan löytää minulle lapsuudesta ja nuoruudesta tuttujen julkisuuden henkilöiden viimeisiä leposijoja. Olen käväissyt viime aikoina muun muassa Oulussa Jamppa Tuomisen, Raisiossa SIG-yhtyeen laulajan Matti Inkisen ja Hurriganesista tutun Cisse Häkkisen viimeisillä lepopaikoilla. Tarkoitukseni selvittää, että missä lepäävät muun muassa laulaja Riki Sorsa, nyrkkeilijä Olli Mäki ja poliitikko-runoilija Claes Andersson.

Parantumattomana urheilun ystävänä käyn erityisesti urheilijoiden haudoilla. Inhimillisesti katsoen aivan liian varhain lähteneiden hiihtäjä Mika Myllylän ja mäkihyppääjä Matti Nykäsen haudat Haapajärvellä ja Jyväskylässä ovat olleet minulle kaksi pysähdyttävintä vierailukohdetta. Molemmilla haudoilla on kivessä olympiarenkaat todisteina, että kumpikin sai aikoinaan kunnian edustaa Suomea kisojen kisoissa. Pessimismiin taipuvaisena olen ajatellut, että suomalaisten hiihdon ja mäkihypyn loistava tulevaisuus lepää näissä haudoissa. Mitalisateet ovat karttaneet näitä raukkoja rajoja jo pitkään.

Olen usein harmitellut sitä, että kulttuuripersoonat, poliitikot ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat merkitään ensisijaisesti hautausmaiden opaskarttoihin, mutta merkittävätkin urheilijat unohdetaan. Pastori Kai Sadinmaa on esimerkiksi kirjoittanut todella mielenkiintoisen Kuolleiden kirja-oppaan Malmin hautausmaalla lepäävistä tunnetuista henkilöistä. Muistaakseni Tapio Rautavaara on ainoa kirjassa mainittava urheilija ja hänkin ehkä juuri musiikkiansioidensa vuoksi. Ymmärrän toki, että kirjailijan on tehtävä rajauksia.

Minulle tämän kesän suuri löytö olivat Ylen Areenasta löytyvät Kiveen hakatut –podcastit. Siinä kaksi pitkänlinjan toimittajaa Arto Teronen ja Jouko Vuolle vierailevat tunnettujen ja vähemmän tunnettujen urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien haudoilla. Keskenään jutustellen, haastellen ja Yleisradion arkistoja hyödyntäen he tutustuttavat kuulijansa edesmenneeseen. Molemmat miehet edustavat erittäin yleissivistynyttä ja monessa mukana ollutta ja monet kisat sekä lajit nähnyttä toimittajatyyppiä. Kaksikko ei sorru puheissaan halpahintaiseen jälkiviisauteen tai toisaalta sievistelemään ikäviä vaiheita tai väärinkäytöksiä. Terosen ja Vuolteen ohjelmat eivät aiheestaan huolimatta ole haudanvakavia, kaksikon dialogi yltyy ajoittain kunnioituksen säilyttäviksi sanailuiksi ja sanaleikeiksi.

Sarjan perusteella on tehty kirjakin ja radiossa se on ollut pitkään, mutta minulle tämä Areenan anti oli yksi kesän merkittävimpiä löytöjä. Tarina kertoo, että ohjelman ja kirjan perusteella on järjestetty hautausmaakävelyitä. Minä olisin varmasti mukana, jos sellainen järjestettäisiin vielä esimerkiksi Hietaniemen hautausmaalla. Taidanpa itse tehdä aloitteen asiasta. Kelpaisikohan tämän kirjoitus alkusysäykseksi?

Jan Ahonen

Kirjoittaja on lätkäjätkä, HIFK:n jalkapallon kausikorttilainen ja Kirkko Helsingissä verkkotuottaja

Kirjoitus julkaistu ensin Kirkko Helsingissä-sivustolla

Kirkon lääke koronaan?

Muutama vuosi sitten Ylivieskan kirkko paloi juuri pääsiäisen alla. Silloisen kirkkoherran lausunto tapahtuneesta jäi syvästi mieleeni. Aluksi hän totesi, että elämä jatkuu, vaikka sydän itkee. Hän myös lisäsi, että hänellä on välitettävä vieläkin suurempi uutinen, vaikka se on luonteeltaan vanha ja tuttu. Kirkkonsa raunioilla hän lausui, että Kristus on ylösnoussut ja tämä on kirkon suurin elämän ja toivon viesti. 

Kirkkoherra Timo Määttä hyödynsi erästä kriisiviestinnän lakia. Kriisi antaa kaiken ikävän keskellä mahdollisuuden viestiä ja ennen kaikkea elää keskeisiä arvoja todeksi. Kun elämme kriisiä meillä on puolin ja toisin kanavat auki. Toiminnan tulee olla juureltaan aitoa ja sanoituksen hienotunteista, hädällä ei tule ratsastaa opportunistisesti. Myöhemmin Määttä vastaanotti pappisliiton viestintäpalkinnon ansiokkaasta toiminnastaan.

En halua verrata kirkon palamista koronaviruksen uhkaan, mutta kirkon toiminnan kentät ovat nyt poikkeuksellisella tavalla auki uusille avauksille. Maamme hallituksen reagoitua nousevaan uhkaan menivät ensimmäiset päivät kirkolta tilaisuuksia, toimintaa ja tapahtumia peruessa. Kaikkien lykkäämisen ja peruuttamisten keskellä minua kosketti Kallion seurakunnan Instagramissa välittämä viesti, ettei uskoa, toivoa ja rakkautta ole peruttu. 

Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuksellisia tekoja ja ideoita myös kirkolta. Aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa tulee lisätä, hartaudet ja jumalanpalvelukset pitää saada verkossa yhä paremmin saataville, yhä paremmalla laadulla ja sisällöllä, sillä kirkon on oltava siellä missä ihmisillä on hätä ja tarve turvaan. 

Mitä on kirkon auttamistyö uudessa tilanteessa. Osataanko kirkossa sanoittaa vastauksia suuriin kysymyksiin? Saadaanko perutusta toiminnasta vapautuvat resurssit suunnattua fiksusti apua tällä hetkellä erityisesti tarvitseville? Mistä resursseja voidaan vapauttaa? Kaupallisessa maailmassa erinomainen esimerkki on se, että kauppiaat ovat alkaneet järjestää riskiryhmille räätälöityjä ostostunteja marketissa.

https://platform.twitter.com/widgets.js

Kirkon nuorisotyö siirtyi paikka paikoin muutamassa päivässä verkkoon. Esimerkiksi Tampereen eteläisessä seurakunnassa työskentelevä kasvatuksen pappi Kaisa Kahra kertoi pitäneensä nuorten illan Instagramin Live-tilassa omalla tilillään. Pienestä asiaan kuuluvasta jännityksestä huolimatta Ilmastotoivo-teemainen puolituntinen meni hyvin, sillä katsojamäärä oli tasainen ja osallistuneita oli lopulta peräti 72 henkilöä, mainiota! 

Toinen esimerkki. Helsingin seurakuntien papit ovat reagoineet nopeasti. Visa Viljamaa tekaisi podcastiinsa Visa Kalliosta-erikoisjakson ja yliopistopappi Laura Mäntylän Laten lataamossakin nykyinen poikkeuksellinen tilanne huomioitiin erikoisjaksolla. Lisäksi on nähty useita striimauksia tilaisuuksista. Digitaalinen työtapa voi nyt kriisin tullen ottaa kirkossa harppauksia, joista on hyöty myös koronattomana aikana. 

Maanantaina toivottavasti seurakunnissa ympäri maan mietitään, miten hetkeksi tyhjentyneet toimintakalenterit täytetään mahdollisimman fiksulla tavalla. Palaveri pystyyn! Mainostemppuja ei tarvita, mutta fiksulla ja nokkelalla lähimmäisen palvelemisella on nyt tavallista suurempi tilaus. Millä muulla organisaatiolla on vauvasta vaariin kattavaa osaamista koko elinkaaren varrelle ja kohtamaan ja palvelemaan koulutettu henkilöstö? Kannamme pitkää traditiota. Miten voin elää sovussa ja rakkaudessa Luojan, lähimmäisen, luomakunnan ja itseni kanssa. Nyt mennään ja tehdään!

Rakkauden asialla somessa

Photo by Susanne Jutzeler on Pexels.com

Onnistunut työ verkossa ei ole ytimeltään viraalien kissanristiäisvideoiden masinoimista, puujalkavitsien pyhittämistä tai paratiisin kuvittamista Instagramiin. Verkkotuottajan kolme keskeistä työvälinettä ovat oman kokemukseni mukaan sosiaalisen median strategia, yhteisön someohjeistus ja kriisiviestintäsuunnitelma. Strategia muun muassa nimeää kohderyhmät, priorisoi millä alustoilla työtä tehdään ja listaa aiheagendaa. Usein myös määritellään viestien tavoitteellinen äänensävy sekä se miten työn tuloksia mitataan. Someohjeistus taas on luonteeltaan käytännöllisempi ja strategiaa täydentävä.

Ohjeistus antaa työlle sosiaalisessa mediassa raamit. Se neuvoo erityisesti esimerkiksi työssään aloittavaa. Se tuo osaltaan turvaa, kun yhteiset pelisäännöt ovat selvät. Henkilöstön someen innostumisen kynnyskin toivottavasti laskee. Someohjeistuksen pitäisi olla tiivis ja ymmärrettävä asiakirja, eikä vain laatimisen pakosta tehty kapulakielen ja epärealistisen toiveajattelun mikä-mikä-maa.

Pirita Seppälän esitys CMAD.fi -tapahtumassa tammikuussa 2020

Jo aiemmin kehumassani CMAD.fi tapahtumassa tammikuussa, Piritta Seppälä luennoi siitä, miten syntyvät hyvät someohjeet. Seppälä kysyi esityksessään pitäisikö puhua ohjeistuksen sijaan linjauksista tai etiketistä? Hän oli pyytänyt etukäteen erilaisia yrityksiä ja yhteisöjä lähettämään someohjeensa nähtäväksi ja verkkoon listattavaksi. Jos oman yhteisön ohjeet ovat tekemättä, päivittämättä tai haluat vain vertailla, niin täältä niitä löytyy kätevästi ryhmiteltynä. Tapahtumaan osallistuneilta kyseltiin miksi someohjeet ovat tärkeät? Vastaajina oli yhteensä 129 viestinnän tekijää. Tuloksia näet ylläolevalta videolta.

Miten Kirkko Helsingissä someohjeistaa?

Vaihdoin vuoden 2018 alussa Jouluradion ja Kirkko ja kaupunki -median tekemisen verkkotuottajan tehtäviin Helsingin seurakuntayhtymässä. Yksi ensimmäisistä tehtävistäni oli laatia uusi sosiaalisen median ohjeistus yhdessä kollegani Markus Kartanon kanssa. Kirkkoherroista kanssamme työstämään valittiin Kari Kanala. Lähtökohtana olemassa oli jo jonkinlainen ohjeistus ja toiseksi inspiraation lähteeksi otettiin myös Somempi seurakunta -kirjaan kootut Kymmenen käskyä someen.

Päätimme tarinnallistaa uudet ohjeet, kymmenen käskyä siirtyi alaotsikoksi, otsikkotasolle nostimme lähimmäisen rakkauden kehotuksen. Syynä ei ollut Karin tosi-tv-karisma ja kokemus Ensitreffit alttarilla -ohjelman ammatti-amorina. Luimme lukuisia muita someohjeistuksia ja vertasimme lähtökohtaamme, rikastimme olemassa olevia ohjeita. Pyrimme lausumaan positiivisen kautta mahdollisimman monet asiat. Silti tekstiin jäi useampi älä-kohta. Rohkenen ajatella, että tässä tapauksessa kiellot voivat myös suojella ja toimia paremmin kuin loivasti positiivisen kautta lausutut asiat. Esimerkiksi työssä jaksamista pitää varjella. Älä jää kiinni huonoihin kokemuksiin. Älä hyväksy vihapuhetta.

Seuraavaksi työmme tulos annettiin kommentoitavaksi verkossa koko yhteisölle, erityisesti pyysimme palautetta viestinnän työtovereilta ja kirkkoherroilta. Sitten teimme korjauksia. Ohjeistus alkoi saada muotoa. Malmin seurakunnassa viestinnästä Anu Merenlahti taittoi ohjeistuksen huoneentaulun muotoon, näin luettavuus nousi kuin HIFK sarjataulukossa keväällä. Hienosta formaatista huolimatta nämäkin ohjeet on kohta aika päivittää yhä ajantasaisempaan ja visuaalisempaan suuntaan. Jatkossa vapaaehtoisten ja luottamushenkilöiden näkökulmaa olisi myös saatava yhä paremmin esiin.

Lataa tästä someohje: