Vaikuttajan avulla somempaa viestintää?

Jokunen vuosi sitten ihmettelin, kun lasteni seuraamat tubettajat ”unboxasivat” eli avasivat saamiaan paketteja videoillaan. Osa paketeista oli tubettajien itse tilaamia, osa heidän yrityksiltä ilmaiseksi saamia. Aluksi ihmettelin mitä mielenkiintoista tässä oikein oli, myöhemmin löysin itseni seuraamasta vastaavaa rituaalia hyvinkin paneutuneena. 

Vuosien myötä kyseinen somekulttuuri on kehittynyt ja monipuolistunut. Enää ei ilmaiseksi esimerkiksi tubettajalle ilmaiseksi tarjotuilla tuotteilla saa välttämättä julkisuutta. Nykyisin somevaikuttajilla on omat yhteistyökumppaninsa ja säädellyt taksansa huomion tarjoamiselleen. Sosiaalisen median ympärille on vuosikymmenessä rakentunut oma erityinen markkinnointikulttuurinsa. Perinteisiin medioihin tottuneella tässä on opeteltavaa.

Instagram-valmentaja Emmi Lehtomaan tuore kirja Somevaikuttajaksi on käytännönläheinen ja uraauurtava avaus vaikuttajamarkkinoinnin maailmaan. Lehtomaa muun muassa luokittelee vaikuttajat valtakunnan tasolla tutusta ja televiosta tutusta megavaikuttajasta, pieneen mutta pippuriseen nanovaikuttajaan joka kuitenkin kelpaa yrityksille ja yhteisöille vaikutusvoimaksi tuotteilleen. Hän myös kertoo, miten vaikuttajan tulisi työnsä hinnoitella. Minä luin kirjan ensin ekirjana ja nyt kuuntelen sitä lenkeilläni äänikirjana. Vahva suositus.

Vaikuttajamarkkinointi on tehokas tapa tavoittaa yhteisön kannalta tärkeitä kohderyhmät ja vaikuttaa heidän asenteisiinsa, tietoihinsa tai toimintaansa. Perusideana on, että tutun ihmisen vinkki, suositus, varoitus tai arviointi muokkaa ajatteluamme huomattavasti enemmän kuin yritysten oma markkinointiviestintä. Erillisten mainoskatkojen sijaan tuotesijoittelu on vallannut alaa. Tuotesijoittelu on markkinoinnin tukimuoto, jossa markkinoitava tuote on sisällytetty esimerkiksi elokuvaan, tubevideoon, videopeliin tai aikakauslehden artikkeliin.

View this post on Instagram

A post shared by Linda Saukko-Rauta (@sauraulinda)

Vaikuttajamarkkinoinnissa etsitään yrityksen arvojen ja kohderyhmien kannalta oikeita vaikuttajia, joiden kautta ja avulla kerrotaan yleisöä aidosti kiinnostavia tarinoita halutuille kohderyhmille. Vaikuttajat voivat olla vaikka TikTokaajia, tubettajia, instaajia, e-urheilijoita, näyttelijöitä tai toimittajia.

Mitä kirkko ja sen järjestöt voisivat tästä oppia ja hyödyntää?

Hyvä esimerkki vaikuttajien käytöstä on Faktaa koronasta -hanke. Kuulin siitä CMADFI2021 -tapahtumassa. Kantavana ideana oli jakaa suomalaisille somevaikuttajille ajankohtaista ja luotettavaa tietoa vallitsevasta koronatilanteesta ja kannustaa myös heitä jakamaan tietoa edelleen omille seuraajilleen. Somevaikuttajat ovat tärkeässä roolissa sekä luotettavan tiedon jakamisessa että disinformaation leviämisen estämisessä. Hankkeen tulokset olivat merkittävät: Ansaitun digitaalisen uutismedian kautta tavoitettiin potentiaalisesti jopa yli 580 miljoonaa lukijaa. Hankkeen aikana myös Valtioneuvoston omat somekanavat kasvoivat merkittävästi: Kaiken kaikkiaan tilit saivat 30 000 uutta seuraajaa, joista puolet Instagramissa. Luotettava ja ajankohtainen koronatieto sai siivet.

Kirkossa on jo kokeiltu vaikuttajamarkkinointia, mutta se kuuluisi pysyvästi markkinoinnin työkalupakkiin käytettäväksi nykyistä useammin. Minulle ensimmäinen kokemus aihepiiristä tuli viitisen vuotta sitten Jouluradiossa. Silloin teimme yhteistyötä muutaman blogistin kanssa. He kirjoittivat kaksi blogimerkintää valiten suosikkinsa kanavaperheestämme ja täydensivät tätä Instagramin julkaisuilla. Muistaakseni ostimme palvelun heidän edustamaltaan sometoimistolta. Olin silloin skeptinen, mutta tilastot kertoivat suosituksilla olleen aidosti merkitystä.

Kirkon viestintä on ainakin kerran hyödyntänyt mielenterveyden teemakampanjassaan suosittua Poks-podcastia. Veronica Verhon ja Sita Salmisen vaikuttaja podcastissa kampanja huomioitiin heidän omakohtaista kokemuksistaan ja kertomalla mistä apua muun muassa saa. Luonnollisesti yhteistyökumppani eli luterilainen kirkko mainittiin. Huolella valittu alusta ja tarpeeseen sopiva vaikuttaa ja laadukas julkaisusuunnitelma vievät tässäkin markkinoinnin lajissa pitkälle.

Pää on kirkon osalta vaikuttavasti avattu, mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuka tekee seuraavan vaikuttavan kirkollisen huikean menestystarinan?

Advertisement

Hartaudelliset podcastit suomeksi

Photo by Burst on Pexels.com

Innostuin keräämään listaa hartaudellisista suomenkielisistä podcasteista. Nimike on minusta hiukan kömpelö, siksi parempaa saa ehdottaa. Olen itsekin ollut tuottamassa, siksi tämän listan laadin rakkaudesta lajiin auttamaan muitakin löytämään mielestäni laadukkaiden podcastien äärelle.

Listasta käy varmaan ilmi, että laatija on luterilainen, mutta muitakaan kristillisiä katsomuksia en rajaa pois. Ajatukseni oli, että henkilökohtaisen rakentumisen lisäksi esimerkiksi seurakuntien sosiaalista mediaa päivittävät löytäisivät näistä ilmaista, helppoa ja laadukasta sisältöä.

Podcast on tässä yhteydessä laaja käsite, sillä joukossa on myös Youtubesta löytyviä ”teksitettyjä” tallenteita. Kirkko ja kaupunki on minulle tuttuna vahvasti edustettuna ja Kirjapajan julkaisut samoin. Listasta puuttuu varmasti paljon, mutta nämä löysin näin aluksi. Viestimällä minulle (jan.erik.ahonen@gmail.com) täydennän listaa mielelläni.

Eilen, tänään ja iankaikkisesti

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman lukee Lauri Maaralan kirjaa Huokaa rukous (Kirjapaja, 2015), joka pukee vuosisatojen takaa nousevia, klassisia kristinuskon opetuksia sanoiksi, joita tämän ajan ihmisen on helppo ymmärtää.

Soundcloud, Youtube

Tutun tubettajan laadukas kokeilu

Tubettajana tinkimättömästä laadusta tunnettu pastori Jussi Koski eli Pastorific teki projektiluontoisesti meditatiivisia videoita. On helppo huomata, että ääni- ja kuvamaailmaan ja uniikkiin sisältöön on satsattu. Minuuttimediksissä on poikkeuksellisen intiimi tunnelma.

Youtube

Kelttiläisiä rukouksia

Toimittaja Outi Ikonen lukee 21 kelttiläisiä rukousta. Rukoukset ovat Liisa Seppäsen toimittamasta ja suomentamasta kokoelmasta Maa jalkojeni alla (Kirjapaja, 2018).

Youtube

Hyvää yötä, Jeesus myötä

Kirkko ja Kaupunki -median lukijoiden rukouksia. Rukoukset liittyvät, jonka Kirkko ja kaupunki teki loka–marraskuussa 2018. Siihen vastasi lähes 270 lukijaa.

Youtube

Mystiset minuutit

Havahduksia hetkeen. Näyttelijä Tommi Korpela lukee Simon Parken kirjoittamaa Minuutissa mystikoksi. Parke on työskennellyt muun muassa 20 vuotta anglikaanikirkon pappina, kaupan myyjänä ja terapeuttina. Tekstit on suomentanut Jaakko Heinimäki.

Soundcloud

Äänessä ruuhkan uuvuttamat

Kahden seurakuntapapin Saara-Maria Jurvan ja Riitta Haapa-ahon elämän ahdistuksen keskeltä nousevista huokauksista syntyi kymmenen jakson Ruuhkahuokauksia podcast-sarja.

Soundcloud

Päivitys Jumalasta

Puheterapeutti Kirsi Lipasti lukee vuoden aikana podcastiksi yli sata Wilfrid Stinissenin hartaustekstiä kirjasta Tänään on Jumalan päivä (Kirjapaja, 2014). Sarja alkoi tammikuussa 2021.

Sound cloud

Photo by Eduardo Braga on Pexels.com

Joulukalenterin jatkopaloja

Ajatuksia joulun ihmeestä pastori-esseisti Juhani Rekolan matkassa jouluaatosta loppiaiseen. Tuottaja Jan Ahonen lukee otteita Rekolan kirjasta Betlehem on kaikkialla (Kirjapaja, 1976). Musiikki Samuli Karjalainen ja Heikki Kylkisalo.

Youtube

Pyhiinvaellus hiljaisen viikon varrelle

Ajatuksia pääsiäisen tapahtumista pastori-esseisti Juhani Rekolan matkassa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumiin. Tuottaja Jan Ahonen lukee otteita Rekolan kirjasta Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun (Kirjapaja, 1973). Musiikki Samuli Karjalainen ja Heikki Kylkisalo.

Rakkauden asialla somessa

Photo by Susanne Jutzeler on Pexels.com

Onnistunut työ verkossa ei ole ytimeltään viraalien kissanristiäisvideoiden masinoimista, puujalkavitsien pyhittämistä tai paratiisin kuvittamista Instagramiin. Verkkotuottajan kolme keskeistä työvälinettä ovat oman kokemukseni mukaan sosiaalisen median strategia, yhteisön someohjeistus ja kriisiviestintäsuunnitelma. Strategia muun muassa nimeää kohderyhmät, priorisoi millä alustoilla työtä tehdään ja listaa aiheagendaa. Usein myös määritellään viestien tavoitteellinen äänensävy sekä se miten työn tuloksia mitataan. Someohjeistus taas on luonteeltaan käytännöllisempi ja strategiaa täydentävä.

Ohjeistus antaa työlle sosiaalisessa mediassa raamit. Se neuvoo erityisesti esimerkiksi työssään aloittavaa. Se tuo osaltaan turvaa, kun yhteiset pelisäännöt ovat selvät. Henkilöstön someen innostumisen kynnyskin toivottavasti laskee. Someohjeistuksen pitäisi olla tiivis ja ymmärrettävä asiakirja, eikä vain laatimisen pakosta tehty kapulakielen ja epärealistisen toiveajattelun mikä-mikä-maa.

Pirita Seppälän esitys CMAD.fi -tapahtumassa tammikuussa 2020

Jo aiemmin kehumassani CMAD.fi tapahtumassa tammikuussa, Piritta Seppälä luennoi siitä, miten syntyvät hyvät someohjeet. Seppälä kysyi esityksessään pitäisikö puhua ohjeistuksen sijaan linjauksista tai etiketistä? Hän oli pyytänyt etukäteen erilaisia yrityksiä ja yhteisöjä lähettämään someohjeensa nähtäväksi ja verkkoon listattavaksi. Jos oman yhteisön ohjeet ovat tekemättä, päivittämättä tai haluat vain vertailla, niin täältä niitä löytyy kätevästi ryhmiteltynä. Tapahtumaan osallistuneilta kyseltiin miksi someohjeet ovat tärkeät? Vastaajina oli yhteensä 129 viestinnän tekijää. Tuloksia näet ylläolevalta videolta.

Miten Kirkko Helsingissä someohjeistaa?

Vaihdoin vuoden 2018 alussa Jouluradion ja Kirkko ja kaupunki -median tekemisen verkkotuottajan tehtäviin Helsingin seurakuntayhtymässä. Yksi ensimmäisistä tehtävistäni oli laatia uusi sosiaalisen median ohjeistus yhdessä kollegani Markus Kartanon kanssa. Kirkkoherroista kanssamme työstämään valittiin Kari Kanala. Lähtökohtana olemassa oli jo jonkinlainen ohjeistus ja toiseksi inspiraation lähteeksi otettiin myös Somempi seurakunta -kirjaan kootut Kymmenen käskyä someen.

Päätimme tarinnallistaa uudet ohjeet, kymmenen käskyä siirtyi alaotsikoksi, otsikkotasolle nostimme lähimmäisen rakkauden kehotuksen. Syynä ei ollut Karin tosi-tv-karisma ja kokemus Ensitreffit alttarilla -ohjelman ammatti-amorina. Luimme lukuisia muita someohjeistuksia ja vertasimme lähtökohtaamme, rikastimme olemassa olevia ohjeita. Pyrimme lausumaan positiivisen kautta mahdollisimman monet asiat. Silti tekstiin jäi useampi älä-kohta. Rohkenen ajatella, että tässä tapauksessa kiellot voivat myös suojella ja toimia paremmin kuin loivasti positiivisen kautta lausutut asiat. Esimerkiksi työssä jaksamista pitää varjella. Älä jää kiinni huonoihin kokemuksiin. Älä hyväksy vihapuhetta.

Seuraavaksi työmme tulos annettiin kommentoitavaksi verkossa koko yhteisölle, erityisesti pyysimme palautetta viestinnän työtovereilta ja kirkkoherroilta. Sitten teimme korjauksia. Ohjeistus alkoi saada muotoa. Malmin seurakunnassa viestinnästä Anu Merenlahti taittoi ohjeistuksen huoneentaulun muotoon, näin luettavuus nousi kuin HIFK sarjataulukossa keväällä. Hienosta formaatista huolimatta nämäkin ohjeet on kohta aika päivittää yhä ajantasaisempaan ja visuaalisempaan suuntaan. Jatkossa vapaaehtoisten ja luottamushenkilöiden näkökulmaa olisi myös saatava yhä paremmin esiin.

Lataa tästä someohje:

Rakasta somessa taulu_2019

somereglerLataa

Antti Tuisku, anna meille anteeksi, sillä me emme tiedä, mitä me teemme

Minulta on jo kysytty useamman kerran, että mitä ajattelen Antti Tuiskun uudesta kristillisellä sanastolla iloittelevasta levystä. Onko se mahdollisesti jumalanpilkkaa vai nerokasta vääristyneen kristillisyyden kritiikkiä, jonka takana on vilpitön etsijä.

Pienimuotoisessa kohuntyngässä ei ole paljon uutta. Vertailukohdiksi voisi asettaa vaikkapa Juice Leskisen tuotannon kirkkokriittiset tekstit, Ville Rannan piirrokset tai vaikkapa taannoisen Ecce Homo -valokuvanäyttelyn. 

Nämä kaikki on suvaitsevaisten kirkon kaanonissa aateloitu totuuden vuoksi kärsivien taiteilijoiden merkkiteoksiksi. Näitä käsiteltäessä kirkkokansa jakautuu kahtia kuin Punainen meri Mooseksen sauvan kohotessa tai kirkolliskokouksen äänestäessä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. 

View this post on Instagram

Mun uusi, tärkeä, henkilökohtainen ja ehkä urani rakkain albumi on ulkona ihan just. Ne hetket kun sitä kirjoitettiin yhdessä @shutupjurek @kalle_lindroth @saarankuva @onervahenna ja #akurannila kans, jäävät ikuisesti mun mieleen ja sydämeen. Nauroin pissat housuissa sitä tehdessä, mutta poistuin myös parvekkeelle itkemään ja vietin siellä aika pitkän tovin, kun tajusin, että nyt joutuu Tuiskun poika aika isosti kattoon itteensä peilistä ja kohtaamaan omat demonit ja virheet. Toivon, että te löydätte tämän ja kuulette sen mulle aina niin tärkeän pohjavireen siitä, että aina loppujen lopuksi, me olemme ihmisiä, me haemme ja haluamme hyväksyntää ja meidän pitää jaksaa luottaa ja uskoa siihen, että me saadaan olla just sitä, mitä me ollaan. Ihan sama mitä muut sanoo. Olette todella rakkaita. ❤️ #valittukansa kuunneltavissa klo 00:00 @spotifysuomi

A post shared by Antti Tuisku (@antti_tuisku) on Feb 6, 2020 at 1:03pm PST

Kassakoneen on tarkoitus kärhämän taustalla huutaa sumutorven taajuudella hallelujaa.

Antti Tuiskun levyn suhteen olet helposti joko puolesta tai vastaan, sekä että kantaa on vaikea selittää. Se on selvä, että mielipiteestä riippuen tarjolla on ollut teologisia irtopisteitä tai somepaheksuntaa. Olet joko susi tai lammas. 

Niin kuin monessa muussa aiemmassa kohussa, tässäkin on kysessä suhtautumisestamme taiteeseen. Taiteen tulkinnan ei tarvitse fundamentaliseen tapaan olla sanatarkkaa, sananvapaus on sitä paitsi jossain määrin rikkomaton. On kai oikeus olla pahoillaan siitä, että Herran huoneessa bingon huutaminen ei välttämättä ole kovin nerokasta tai että Madafakin aamen tarkoittaa oikeasti insestiaamenta? Kuminauhan tapaan sietämiselläkin on rajansa, venyttyään liikaa sekin katkeaa, varsinkin, kun on puhe niinkin herkästä asiasta kuin henkilökohtainen vakaumus.

Sitten on tietysti etsijä-argumentti. Eli voiko samalla nähdä Antissa vilpittömän etsijän. Sekin on epäreilu, yläpuolelta katsomista, sillä kukapa meistä ei olisi niin kutsuttu etsijä. Väsynyttä argumentointia siis.

Jos asiat etenevät vähääkään normaaliin tapaan, on Antti Tuisku kohta Kirkkopäivien tähtiesiintyjä arkkipiispan kera, Kirkko ja kaupungin kansikuvapoika ja haluttu suomalaisen uskonnollisuuden kommenttaattori mediassa. 

Jos Antti ei pidä varaansa, hänet palkitaan myös Kirkollisella kulttuuripalkinnolla, tai jollain muulla musiikillisen uskottavuuden kastroivalla huomionosoituksella. Todennäköistä lie sekin, että Tuiskun sanoituksista tehdään nippu graduja systemaattisen teologian laitokselle. 

Oi idolimme Antti Tapani, he eivät tiedä mitä he tekevät, annathan meille anteeksi?

Yliymmärtävä kirkko onkin lopulta kuoliaaksi halaaja, artistin uskottavuuden syväjäädyttäjä. Tätä en toivo valovoimaiselle esiintyjälle. Jos vähän pöljän hurskaasti – mutta tosissaan – sanon, sitä vain toivon, että kirkon ovet ja ehtoollispöytä ovat aina avoinna ja toivottavat miehen hänen halutessaan tervetulleeksi.

Mahdollisuus, jota ei voi jättää käyttämättä – ja on sitä jo käytettykin

Kirjoitin yhdessä Ville Kormilaisen ja Johannes Ijäksen kanssa tasan neljä vuotta sitten ilmestyneen kirkollisen sosiaalisen median oppaan Somempi seurakunta (Kirjapaja). Juhlavuoden kunniaksi nyt on hyvä hetki arvioida kirkon somettumisen tilaa. Kirjan ilmestymisestä on digiajanlaskun mukaan kauan.

Verkkotuottajana ja some-kouluttajana olen pyrkinyt välttämään liioiteltuja väitteitä. Joidenkin mielestä sosiaalinen media on antikristukseen verrattava keskustelun hapattaja ja itsekeskeisyyden ykkösalttari ajassamme. Toisten mielestä se on oikein ymmärrettynä suorastaan taivaan lahja. Realistinen näkemys on jotain näiden kahden väliltä – ja tässä näkemyksessä keskeiseksi nousee vuoropuhelu. Jos sen taidon osaa, on jo pitkällä sometaidoissa.

Nyt kirkossa on päästy vaiheeseen, jossa yhä harvemmassa tapauksessa tekniikka on pullonkaula. Vielä muutama vuosi sitten seurakunnissa suosittiin työvälineinä kännyköitä, joiden ohjelmistoalustalle ei edes oltu kehitetty versiota suosituimmista somesovelluksista. Suoraan sanoen älyttömiä älypuhelimia. Nyt ei juurikaan kuule, Luojan kiitos, puhetta, että työtehtävissä somessa oleilu olisi ”leikkimistä työajalla”.

Me kirkon työntekijät ruoskimme joskus itseämme ja kirkkoa turhaan. Usko tai älä, kirkolla on jopa poikkeukselliset valmiudet onnistua viestinnässään sosiaalisessa mediassa. Seuraavat positiiviset näkökulmat pyrin esittämään jokaisessa koulutuksessani läpikäytyämme somen herättämiä aiheellisia pelkoja, kuten vapaa-ajan menettäminen, vihapuheen kohtaaminen ja yksityisyyden loukkaukset.

Työntekijät ovat kirkossa kautta linjan koulutettuja kohtaamaan ja keskustelemaan. Työyhteisöstämme löytyy moniammatillista osaamista elämänkaaren koko mitalla vauvasta vaariin, muskarista rippikoulutyön kautta vaikkapa sururyhmiin. Elämä ei ole somea mutta some on elämää ja siinä kirkolla on kaikki valttikortit käsissään.

Meillä on osaajia uskonnonfilosofisesta teorian taitavasta tohtorista, valloittavat kukka-asetelmat alttarille rakentavasta suntiosta hautausmaiden ylläpidosta kaiken tietävään erikoisammattilaiseen. Tätä täydentää vielä tuhansien koulutettujen ja osaavien luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten joukko – totta kai, kirkon jäsenet. Merkittävä voimavara, monta kirkollista ääntä.

Kirkko kantaa myös pitkää hyvän elämän traditiota. Me olemme olleet osa suomalaista yhteiskunta ainakin tuhat vuotta. Kristinuskon juuret ovat syvällä maaperässämme. Inhimillisistä puutteistamme huolimatta, tiedämme miten voi elää – tai ainakin yrittää – sovussa ja rakkaudessa Luojan, lähimmäisen, luomakunnan ja itsensä kanssa.

Vielä kun oppisimme näkemään tämän kaiken hyvän, ja lähestymään myös sosiaalista mediaa suurena mahdollisuutena. Meidän on samalla nähtävä myös muu elämä mahdollisuuksien kautta. Joskus some saattaa hörpätä liiankin ison osan vapaa-ajastamme, läheisiltämme sekä omasta keskittymiskyvystämme. Tässä itsellänikin on peiliin katsomisen paikka.

Meillä on ainakin vielä toistaiseksi monilla paikkakunnilla hyvät resurssit tehdä hyvää ja palvella. Jotta näin olisi jatkossakin, siksi on tehtävä nyt. Pääsääntöisesti voi myös todeta, että kirkon perusteltuja kannanottaja, kommentteja ja näkemyksiä yhä kuunnellaan ja pureskellaan yhteiskunnassa. Jos niitä vain esitetään, portit ovat auki vuorovaikutukseen, oppimiseen ja muutokseen

Nostetaan nyt yksi onnistuminen esiin. Asialla oli Oulun hiippakunnan Jukka Keskitalo. Keskitalo hyödynsi hyvin bloginsa ja jakoi kirjoitustaan sosiaalisessa mediassa, kun valtakunnassa käytiin hiljattain kuumaa keskustelua uskonnonopetuksesta ja siitä, pitäisikö siitä muodostaa yhteinen katsomusaine. Piispan kirjoitusta siteerattiin myös mediassa ja kirkollinen ääni tuli keskusteluun mukaan. Aihe oli jakava mutta hän ei pistänyt päätään piiloon.

Kirkolla ei ole hyvää syytä laittaa päätään pensaaseen tai synkistellä viimeinen jäsen sammuttaa valot -tunnelmissa. Kirkko ei voi ulkoisesti koskaan säilyä täysin entisellään, mutta rohkean muutoksen ja kantaaottamisenkin kautta se uudistuu vastaamaan uutta tilannetta. Sosiaalinen media tarjoaa muutoksessa mahdollisuuden säilyttää sormi yhteiskunnan pulssilla, kykyä ja halua vuorovaikutukseen sekä samalla oman identiteetin ja perustan vaalimista. Tämä on mahdollisuus, jota ei pidä jättää käyttämättä

Tämä on kirkon vaiettukin viestinnän ihme

Vuoden 2017 tekijäporukka patsastelee Kalliossa

Vaihdoin kaksi vuotta sitten Helsingin seurakuntayhtymän sisällä työpaikkaa. Pelkistetysti sanoen tehtävät journalistisessa mediassa vaihtuivat verkkotuottajuudeksi Kirkko Helsingissä -viestinnässä. Pääkaupunkiseudun yhteinen Kirkko ja kaupunki -media ja Jouluradio jäivät taakse.

Ensimmäisen kerran olin Jouluradion kanssa tekemisissä vuonna 2004, toisena lähetysvuonna. Menestys kanava ei kuitenkaan ollut vielä työtehtäväni aikana heti alkuun, mutta sen jälkeen pitkään lähes joka vuosi jotenkin. Kahteen vuoteen en ole ollut tekemässä Suomen suosituinta joulumediaa, siksi nyt on aika muistella vanhoja ja avata menestyksen syitä.

Usein ihmetellään, miksei Jouluradiossa ole juontajia. Syypää olen minä, hieman liioitellen. Olen luultavasti viimeinen, joitakin satunnaisia erikoisohjelmia lukuun ottamatta, kanavalla juontanut. En siis luultavimmin ole mikään juontajien kuningas ja kuuntelijaluvut osoittivat, että kuunteluluvut pienenivät aina puheen myötä. Opimme arvokkaan asian, joulumusiikki puhuu puolestaan. Varsinkin kun soivan musiikin esittäjä ja esityksen nimi on nykyään yhä useammin helppo katsoa verkosta tai esimerkiksi autoradion näytöltä. Nukun siis yöni hyvin vaikka ”tuhosin” juontajan tehtävät kanavalla.

Punainen on joulun väri

Joskus kuulee kyseltävän, että missä kuuluu se, että kyseessä on kirkollisverovaroin tehty radio. Suurimman osan kuluista maksavat luterilaiset seurakunnat. Vastaus on musiikissa. Jouluradion musiikki johtaa seimen luo, joululaulujen sanat kertovat ensimmäisen joulun sanomaa. Perinteisimmät joululaulut soivat tiheään vasta jouluviikolla, mutta taatusti soivat. Varsinkin pääkanavalla on perinteisesti vältetty jouluista tavaratalomusiikkia.

Toimituksessa syntyi Mikko Huotarin musiikkipäätoimittajuuden aikana slogan: Se mistä ei voi puhua, siitä pitää laulaa. Musiikin kautta on helpompi kertoa asioista, joista on vaikea puhua, jolle ei ole sanoja. Musiikki läpäisee puhetta paremmin panssareita, puhutellen kuuntelijaa salatulla tavalla. Toimituksessa oli useampana jouluna ennen joulun pyhiä tapana sammuttaa valot ja kuunnella Adolphe Adamin Oi Jouluyö hämärässä. Se meni tunteisiin.

Jouluradion tekijät 2018

Kirjoitin edellisellä kerralla kirkon kasvoista mediassa. Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinteen nimi oli yksi selvä puute listassa. Jouluradion historia kietoutunut joulumuoriksi tituleeratun Kalliorinteen vaiheisiin sellaisella tavalla, että niitä ei voi erottaa toisistaan. Hän ei ole hävennyt kertoa omista vähemmän täydellisistä jouluistaan. Avoimuudellaan hän on sitouttanut kanavaan myös seuraajia, joille täydellinen jouluidyyli on vain haave tai ei edes tavoite. Innovatiivinen Kalliorinne on ansainnut kaikki kehut siitä, että jouluinen media on menestys.

Jouluradion eräs keskeinen menestysresepti on ollut hyvät yhteydet toimittajia kouluttaviin oppilaitoksiin. Metropolian tulevia medianomeja on ollut kanavalla töissä. Esimerkiksi Ylellä tunnetuksi tulleet Jouluradion entiset musiikkipäälliköt Olli Aimola (2013 ja 2014) ja Jani Kareinen (2015) löydettiin työuriensa varhaisessa vaiheessa. Opiskelijoille on maksettu palkkaa, siksi vuosikurssien aktiivisimmat ja osaavimmat ovat mielellään valinneet Jouluradion. Perinteisesti hyvät suhteet on myös ollut esimerkiksi Laajasalon kristillisen opiston mediakoulutuksen suuntaan. Monet Jouluradion opiskelijana jouluradiota tehneet ovat nykyään tunnettuja ja arvostettuja mediapersoonia. Ylen radiokanavien nousevaa polvea ovat myös Susani Mahadura ja Justus Laitinen vielä pari mainitakseni. Inari Tillin, Mika Saarelaisen ja Mikko Harjunpään kaltaiset pidemmän linjan osaajat ovat oma lukunsa menestystarinassa.

Vuoden 2015 Jouluradion tekijät

Jouluradio on vakiintunut radioiden kuuntelussa noin miljoonaan viikkokuuntelijaan, tämä on ällistyttävä luku. Monen muun kanavan ohjelmapäällikkö antaisi vaikka mitä moisista luvuista. Kyseessä on viestinnällinen ihme. Huomatkaa erityisesti tämä: lisäksi Jouluradio on menestyksellään kasvattanut muiden kanavien jouluisen musiikkitarjonnan määrä. Menestysformaattia yritetään nimittäin kopioida, sekin on eräänlainen kehu.

Jouluradio ei ole enää vuosiin ollut pelkkä radiokanava, nykyään se on verkkosivujensa ja somelonkeroineen kokonaisvaltainen joulumusiikkimedia monella alustalla. Riitta Kalliorinteen nimi on muistaakseni ollut kerran ansaitusti Kotimaa-lehden kirkon vaikutusvaltaisimpien listalla. En muista Jouluradion saaneen ihmeestä muuta suurempaa tunnustusta kuin kuuntelijoiden lämpimän kiitolliset viestit. Miljoona kuuntelijaa ei voi olla väärässä? Jouluradio on ihme, toistuva ihme.

Somempi seurakunta tulee – oletko valmis?

Olen kaksi edellistä vuotta elämästäni saanut toteuttaa useita unelmiani. Työskentely Yle Radio 1:n Horisontin toimituksessa, maisteriksi valmistuminen ja pappisvihkimys. Pappina festivaaliehtoollisen jakaminen DBTL:ssa, avoimien ovien joulu Alppilan kirkossa ja saarna Nojatuolijumiksessa Yle TV 1:ssä, muutamia toteutuneita haaveita mainitakseni.

Lisää unelmia on matkalla toteutumistaan kohti. Syyskuun saan työstää yhdessä Kotimaa-lehden uutispäällikön Johannes Ijäksen ja medianmoni-ottelijan, entisen Suosikin päätoimittajan Ville Kormilaisen kanssa kirjaa. Johanneksen kanssa lenkillä saatu idea sai Kirjapajan innostumaan ja Åkerlundin säätiön suotuisalla tuella siivet alleen. Johanneksen ja hänen korkean työmoraalinsa opin tuntemaan Kotimaa24:n uutisdeskissä ja Ville puolestaan oli kesän idearikkaana yrittäjänä #festivaalijeesus -projektin kantava voima.

Kirjan nimeksi tulee Somempi seurakunta – Sosiaalisen median opas. Tarkoituksemme on tehdä kirjoitusprosessista mahdollisimman avoin ja julkinen. Julkaisemme projektin verkkosivuilla kirjaa varten tehtyjä haastatteluita, kuvia matkan varrelta ja kyselemme neuvoa mistä kirjoittaa erityisesti. Luvassa on myös listauksia esimerkiksi tykätyimmistä kirkkollista Facebook -sivustoista. Pyrimme saamaan haastatteluun tunnettuja ja toisaalta tuntemattomiakin osaajia. Muutamia hyvin kiinnostavia nimiä on jo haastateltu, joten kannattaa pysyä linjoilla. Jätämme kirjassa vähemmälle teknisten yksityiskohtien selostamisen ja keskitymme kertomaan seurakunnallisten sisältöjen jalostamisesta. Kun varat ja väki vähenevät, mitä sisältöä kaivataan? Voiko some tuoda kirkkoa takaisin keskelle kylää? Kenellä kirkossa on sosiaalisen median vahva henkilöbrändi? Somen kirouksista tai haasteistakaan emme vaikene.

Yksi tärkeimmistä pointeistamme on yrittää istuttaa kirkkoon keskustelun kulttuuria. Onnistumisten ohella tärkeää on, että puhumme myös epäonnistumisistamme reilusti. Näin varjellaan kollegaa tai naapuriseurakuntaa toistamasta virhettä. Seurakunnissa tehdään jo nyt, hyviä ja laadukkaita verkkosisältöjä. Miten saisimme rakennettua entistäkin vahvemman jakamisen ja yhteisen hyvän kulttuurin?

Matka on vasta alussa, mutta alku on ollut rohkaiseva. Olemme saaneet paljon kannustusta ja vinkkejä hyvistä haastateltavista, teemoista ja taustakirjallisuudesta. Lisää saa lähettää ja kommentit ovat tervetulleita!

Somempi seurakunta löytyy täältä ja Facebookissa täältä.

Kirjoitus on pidempi versio jo Somempi seurakunta -blogissa julkaistusta.

Olen Jan, olen fariseus

Iltahartaus, Yle Radio 1 (7/2014)

Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: ”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?”. Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”. Joh 8: 3-7

Minä olen Jan. Olen toipuva fariseus.

Minä olisin todennäköisesti ollut yksi fariseuksista, jotka raahasivat syntiä tehneen naisen Jeesuksen luo. Luultavasti evankeliumin fariseuksena olisin halunnut, että kompakysymyksemme avulla olisimme saaneet Nasaretin miehen huonoon maineeseen ja opilliseen hiirenloukkuun.

Ikääntyessäni olen huomannut, että minusta vanha ja säilyttävä toiminta on parempaa kuin uusi ja tulkitseva. Fariseus minussa väittää, että Jeesus on epäilyttävä, sillä hän ei toimi perinnäissääntöjen mukaan. Ennen oli toisin. Nuorempana Raamattua lukiessani ja Jeesus-elokuvia katsellessani fariseukset näyttäytyivät mustavalkoisten silmälasien läpi ainoastaan pahantahtoisina ja nasaretilaista alusta alkaen vihanneina pahan kätyreinä. Tämä selittyy osin sillä, että Uuden testamentin kirjoittajien retoriikassa ei fariseuksia juurikaan yritetä ymmärtää. He ovat kuin entisvanhojen lännen elokuvien ajamattomin parroin, alati hikoilevat ja mustastetsoniset pahikset. Liiankin ilmiselviä pahiksia. Raamatun käsikirjoituksen koodi on selvä, jos fariseukset ovat mukana kertomuksessa, voit olla varma, että avarasydäminen ja retorisesti ylivertainen Jeesus päihittää heidät hetkessä.

Fariseukset näyttäytyvät pahantahtoisina ja pikkumaisina besserwissereinä. Kuka haluaisi olla yksi heistä, edes tulla verratuksi heihin tai puolustaa heidän toimintaansa? Jeesus-elokuvista minulle rakkaimmassa Pasolinin Matteuksen evankeliumissa lainoppineet ja fariseukset saavat erityisen kylmää kyytiä. Kommunistitaustaisen ohjaajan tulkinnasta paistaa läpi, että hän samaistaa kieltämättä yhteiskunnallisesti väkevässä tulkinnassa Jeesuksen vastustajat ihmisiin, joita voitaisiin kutsua, vaikka vanhalla poliittisella termillä riistäjiksi ja kapitalisteiksi. Valkokankaalle on loihdittu kopeiden, ylenkatseisten ja vain omasta hyvästään kiinnostuneiden  miesten joukko.

Vaikka fariseusten puolustusasianajajan rooli ei ole kiitollinen, haluan yrittää ymmärtää, koska minulla on oma lehmä ojassa. Mitä enemmän ikäännyn, sitä enemmän löydän itsestäni fariseuksen piirteitä. Huomaan, että uuteen totuttautuminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi, eristäydyn helpommin saman henkisten seuraan, nykyisissäkin ihmissuhteissa on tarpeeksi ylläpitämistä ja haasteita. Yhä useammin huomaan minussa viriävän toiveen, etteivät yhteiskunta ja kirkko muuttuisi niin nopeasti. En jaksaisi opetella uusia perusteluita ja tulkintoja siitä miten maailma makaa. Sen minkä teini-ikäisenä selitin vesitiiviisti Raamatun ja järkeilyn perusteella, huomaan olevan eletyn elämän perusteella moniselitteisempää. Ehkäpä kuluneet vuodet ovat kuluttaneet optimismiani.

Raja hyvän ja pahan välillä ei käy niinkään ihmisten ryhmien, eikä edes yksittäisten ihmisten välillä, vaan itsekunkin sydämessä. Olemme kaikki syntisiä, siis samassa sopassa. Synti on edelleen syntiä, toisin sanoen erkanemista Jumalasta ja hänen tahdostaan, mutta tehdyt ja toivottavasti tunnustetut virheet johtavat syntisten solidaarisuuteen eli myötätuntoon kärsivää lähimmästä kohtaan.

Puheet saisivat monta kertaa jäädä pienempään rooliin, suu voisi mennä suppuun. Tekoja tarvittaisi varmasti enemmän, mutta toistaiseksi paras löytämäni metodi on kuitenkin kuunteleminen ja hiljainen rukous. Fariseuksen kaltaisuus ei ole kristillisen kilvoittelu määränpää tai tavoiteasema, mutta rehellisyyden nimissä on otettava hattu pois päästä ja myönnettävä, että fariseuksen tila on usein lähtökohtani, halusin tai en.

Pyhä kolmiyhteinen Jumala,

Kiitän sinua, että olet osoitat tilani. Olen edessäsi sellainen kuin rosvot, huijarit ja muut paheksutut synnintekijät.

Annan minulle syntisten solidaarisuutta, myötätuntoa kanssaihmisille, romuta luokittelukoneeni, salli minun maistaa omaa lääkettäni tarvittaessa, jotta yleenkatseeni karsiutuisi pois.

Anna rohkeutta muutokseen ja tahtoa uudistaa ajatteluani vaikka se tarkoittaisi uimista vastavirtaan, mätiä tomaatteja ja vähemmän tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa.

Aamen​

Körttiläinen mediakasvatus

Vaikka olen jo setämiesten iässä, pappina olen tuore tapaus. Tätä ennen olen ollut kirkon palveluksessa vuosikymmenen tuottajana muun muassa Jouluradiossa. Yksi ensimmäisistä tehtävistäni pappina oli Herättäjän nuorisotyön järjestämän medialeirin kouluttajana. Tykästyin. Nuoret, nuorisotyö ja sen tekijät ovat kaltaiseni valuvikaisen körtin näkökulmasta parasta A-luokkaa. Näin nuorten silmistä seuraliikkeen valoisan tulevaisuuden. Parasta Aholansaaren hengessä on erilaisuuden hyväksyminen ja kyky nauraa itselleen. Siellä ei siis vallitse ”Jeesus-on-vastaus-mutta-mikä-olikaan-kysymyksesi”-kulttuuri.

Ahis oli mielestäni luonteva paikka puhua mediakasvatuksen teemoista, kuten medialukutaidosta, siitä kuinka hyvä on oppia tunnistamaan median vaikuttamiskeinoja ja tehdä niistä omat kriittiset johtopäätökset. Oletan, että Herättäjän nuorisotyössä on paljon samaa suhteessa vakaumuksiin. Nuorille ei syötetä valmiita ajatusmalleja ulkoa oppimisen toivossa, vaan heitä kannustetaan keskustelemaan, tekemään omia kriittisiä havaintojaan sekä rakentamaan yhä vahvistuvalle pohjalle omaa kristillistä elämänkatsomustaan.

Sivusta seuraajana olen huomannut, että kulunut vuosi on ollut nuorisotyölle ja sen tekijöille koetteleva. Koko liikkeen toiminta kyseenalaistettiin. Nuorisotyö otettiin linjan muuttajien silmätikuksi. Avoimuudesta tehtiin ongelma. Syytökset jäivät kuitenkin hiukan epäselviksi, jotta niihin olisi voinut vastata kasvokkain tai julkisuudessa.

Olin itse paikalla katsomassa kun nuoret jalkautuivat vuosikokoukseen antamaan puoltavan äänensä nykylinjalle. Ei jäänyt epäselväksi mitä ystäväkansa halusi, nykyjohto ja työtapa saivat selvän tuen. Luojan kiitos! Toivottavasti silti jatkossakin on lupa kyseenalaistaa ja epäillä vaikka koko liikkeen olemassaoloa.

Kävin syksyllä 2014 pitämässä osaltani medialeiriä Aholansaaressa Herättäjän nuorisotyön kutsusta. Hyvät kokemukset poikivat tämän kolumnin Yty-lehteen vielä loppuvuodesta.

Proteetan vikaa – Jaakko Löytty

Jaakko Löytty on minulle ihmisoikeustaistelija. Se yhteiskunnallista sortoa sietämätön, jokaiikan vastuuta rauhasta ja lähimmäisen hyvinvoinnista kyselevä arjen profeetallinen vastarannan kiiski. Jaskan musiikissa ei laiteta jeesuslaastaria verta pulppuavan yhteiskunnallisen valtimon päälle, vaan kysellään yhteisten vastuullisten tekojen perään. Kulutusyhteiskunnan koneiston käydessä raskain kierroksin tuo raastava ääni on kysynyt miksi keisarilla ei ole vaatteita, mihin tämä kaikki johtaa? Miksi lähelle on joskus niin pitkä matka?

Toinen taso liittyy Herättäjäjuhliin joissa Jaska esiintyy ja toimii usein esilaulajana. Tapahtuman välittävän Körttiradion puuhamiehenä olen ymmärtänyt hänen roolinsa herännäisyyden aukisanoittajana. Liikkeessä, jossa yhteen kokoontuneen seuraväen veisuu on puheitakin tärkeämpi, on tämän  sanoittajan, säveltäjän ja esittäjän johanneskastajamaisen profeetallinen rooli keskeinen.

Körttien historia on täynnä itsepäisiä ja kulmikkaita hahmoja. Jaakko taitaa myöntää itsekin olevansa sille päälle sattuessaan hankala tapaus, mutta sellainen on toisaalta myös maailma, josta hän lauluillaan kertoo.

On vain yksi Jaakko Löytty, Luojan kiitos!

Kirjoittaja on valuvikainen körtti ja radioaktiivinen tuottaja

Kuva: M.Pentti/Wideline

Muusikko Jaakko Löytty täyttää 60 vuotta. Tampereen hiippakunta on syksystä alkaen julkaissut verkkosivuillaan Jaakko Löytyn lauluihin liittyviä muistoja ja tarinoita. Muistoja kerätään edelleen, ja ne luovutetaan juhlavuonna kokonaisuudessaan Jaakko Löytylle. Lisäksi Suomen Lähetysseura tuottaa televisiossa esitettävän dokumenttiohjelman, johon myös kootaan tarinoita siitä, mitä Löytty on merkinnyt niin muille suomalaisille lauluntekijöille kuin Löytyn kuuntelijoille yleensä. Muiston voi lähettää sähköpostilla tammikuun 2015 loppuun mennessä tuulia.matilainen@evl.fi.