Körttiläinen mediakasvatus

2015/01/img_2459-0.jpg

Vaikka olen jo setämiesten iässä, pappina olen tuore tapaus. Tätä ennen olen ollut kirkon palveluksessa vuosikymmenen tuottajana muun muassa Jouluradiossa. Yksi ensimmäisistä tehtävistäni pappina oli Herättäjän nuorisotyön järjestämän medialeirin kouluttajana. Tykästyin. Nuoret, nuorisotyö ja sen tekijät ovat kaltaiseni valuvikaisen körtin näkökulmasta parasta A-luokkaa. Näin nuorten silmistä seuraliikkeen valoisan tulevaisuuden. Parasta Aholansaaren hengessä on erilaisuuden hyväksyminen ja kyky nauraa itselleen. Siellä ei siis vallitse ”Jeesus-on-vastaus-mutta-mikä-olikaan-kysymyksesi”-kulttuuri.

Ahis oli mielestäni luonteva paikka puhua mediakasvatuksen teemoista, kuten medialukutaidosta, siitä kuinka hyvä on oppia tunnistamaan median vaikuttamiskeinoja ja tehdä niistä omat kriittiset johtopäätökset. Oletan, että Herättäjän nuorisotyössä on paljon samaa suhteessa vakaumuksiin. Nuorille ei syötetä valmiita ajatusmalleja ulkoa oppimisen toivossa, vaan heitä kannustetaan keskustelemaan, tekemään omia kriittisiä havaintojaan sekä rakentamaan yhä vahvistuvalle pohjalle omaa kristillistä elämänkatsomustaan.

Sivusta seuraajana olen huomannut, että kulunut vuosi on ollut nuorisotyölle ja sen tekijöille koetteleva. Koko liikkeen toiminta kyseenalaistettiin. Nuorisotyö otettiin linjan muuttajien silmätikuksi. Avoimuudesta tehtiin ongelma. Syytökset jäivät kuitenkin hiukan epäselviksi, jotta niihin olisi voinut vastata kasvokkain tai julkisuudessa.

Olin itse paikalla katsomassa kun nuoret jalkautuivat vuosikokoukseen antamaan puoltavan äänensä nykylinjalle. Ei jäänyt epäselväksi mitä ystäväkansa halusi, nykyjohto ja työtapa saivat selvän tuen. Luojan kiitos! Toivottavasti silti jatkossakin on lupa kyseenalaistaa ja epäillä vaikka koko liikkeen olemassaoloa.

Kävin syksyllä 2014 pitämässä osaltani medialeiriä Aholansaaressa Herättäjän nuorisotyön kutsusta. Hyvät kokemukset poikivat tämän kolumnin Yty-lehteen vielä loppuvuodesta.

Advertisement

Proteetan vikaa – Jaakko Löytty

Jaakko Löytty on minulle ihmisoikeustaistelija. Se yhteiskunnallista sortoa sietämätön, jokaiikan vastuuta rauhasta ja lähimmäisen hyvinvoinnista kyselevä arjen profeetallinen vastarannan kiiski. Jaskan musiikissa ei laiteta jeesuslaastaria verta pulppuavan yhteiskunnallisen valtimon päälle, vaan kysellään yhteisten vastuullisten tekojen perään. Kulutusyhteiskunnan koneiston käydessä raskain kierroksin tuo raastava ääni on kysynyt miksi keisarilla ei ole vaatteita, mihin tämä kaikki johtaa? Miksi lähelle on joskus niin pitkä matka?

Toinen taso liittyy Herättäjäjuhliin joissa Jaska esiintyy ja toimii usein esilaulajana. Tapahtuman välittävän Körttiradion puuhamiehenä olen ymmärtänyt hänen roolinsa herännäisyyden aukisanoittajana. Liikkeessä, jossa yhteen kokoontuneen seuraväen veisuu on puheitakin tärkeämpi, on tämän  sanoittajan, säveltäjän ja esittäjän johanneskastajamaisen profeetallinen rooli keskeinen.

Körttien historia on täynnä itsepäisiä ja kulmikkaita hahmoja. Jaakko taitaa myöntää itsekin olevansa sille päälle sattuessaan hankala tapaus, mutta sellainen on toisaalta myös maailma, josta hän lauluillaan kertoo.

On vain yksi Jaakko Löytty, Luojan kiitos!

Kirjoittaja on valuvikainen körtti ja radioaktiivinen tuottaja

Kuva: M.Pentti/Wideline

Muusikko Jaakko Löytty täyttää 60 vuotta. Tampereen hiippakunta on syksystä alkaen julkaissut verkkosivuillaan Jaakko Löytyn lauluihin liittyviä muistoja ja tarinoita. Muistoja kerätään edelleen, ja ne luovutetaan juhlavuonna kokonaisuudessaan Jaakko Löytylle. Lisäksi Suomen Lähetysseura tuottaa televisiossa esitettävän dokumenttiohjelman, johon myös kootaan tarinoita siitä, mitä Löytty on merkinnyt niin muille suomalaisille lauluntekijöille kuin Löytyn kuuntelijoille yleensä. Muiston voi lähettää sähköpostilla tammikuun 2015 loppuun mennessä tuulia.matilainen@evl.fi.

Ihmisarvoisen kuoleman puolesta

Kirkko on täällä, koska kuolemme, lausui eräs teologian professori. Rohkenen ajatella, että kirkolla on myös sanottavansa hyvästä elämästä ennen ajan rajaa. Olen syvästi pettynyt Olarin seurakunnan päätökseen sensuroida Yhteisvastuukeräyksen mainoskuvastoa koskien hyvää ja ihmisarvoista kuolemaa. Syntyy vaikutelma, että päätöksestä vastanneilta puuttuu medialukutaitoa ja ymmärrys siitä, että mainoskampanjan tehtävä on herätellä.

Mielestäni jotta omaishoitajien todellisuus ja ihmisarvoisen kuoleman kysymykset herättäisivät riittävää huomiota, tarvitaan poikkeuksellinen kampanjaa. Pieta-teemaa on käsitelty osuvan realistisesti. Hyvä mainoskampanja ei jätä kylmäksi. Liian moni joutuu Suomessa kuolemaan yksin ja Olarin seurakunta on nyt päättänyt ottaa hyssyttelylinjan. Häpeän kotiseurakuntani puolesta.

Näinkö Jeesus tekisi? Näen tämän osa espoolaista seurakuntakulttuuria, jossa riviseurakuntalaisten tunteita ja älykkyyttä aliarvioidaan. Lasten varjelu on tässä yhteydessä kehno syy, sillä kuolemakuvilta sensuroiminen ei suojaa heitä kuoleman ja luopumisen tuskalta. Kahden alakoululaisen isänä ajattelen, että kuolema on osa elämää ja puhetta siitä ei pidä eristää kalmistoihin.

Kirjoitin tämän suivaantuneena alkuvuodesta 2014 suomalaista saattohoitoa tukevan Yhteisvastuu kampanjan puolesta. Essen mielipidepalsta julkaisi tekstin.

Mallia Kalliosta?

Espoossa seurakuntien taloudellinen tilanne on kelvollinen, mutta haastavat ajat ovat tulossa. Meidänkin on sopeuduttava muutokseen, eikä muutoksen meihin.

Toimin vapaaehtoisena pappina Teemu Laajasalon johtamassa Kallion seurakunnassa. Olemme eturivissä uusien työtapojen saralla. Seurakuntamme kirkossa noudatetaan avoimien ovien periaatetta. Tarjoamme mahdollisuuden joka arkipäivä ehtoolliseen. Kokeilussa on myös positiivista huomiota herättänyt rippituoli.

Kalliossa luottamushenkilöt soittavat uusille seurakuntalaisille ja toivottavat tervetulleiksi uusien iltaan tutustumaan. Esittelyyn sisältyy käynti kirkon tornissa.

Kallio on Kallio ja Olari on osin eri asia, mutta haluan olla osaltani luomassa muutosmyönteistä kokeilevaa asennetta.

Jan Ahonen (sit.)
Keskusta ja sit.
Olarin seurakuntaneuvostoon nro. 23, Espoon kirkkovaltuustoon nro. 82

Tämä on kirjoitukseni Essen Vaaliareenalle