Körttiläinen mediakasvatus

2015/01/img_2459-0.jpg

Vaikka olen jo setämiesten iässä, pappina olen tuore tapaus. Tätä ennen olen ollut kirkon palveluksessa vuosikymmenen tuottajana muun muassa Jouluradiossa. Yksi ensimmäisistä tehtävistäni pappina oli Herättäjän nuorisotyön järjestämän medialeirin kouluttajana. Tykästyin. Nuoret, nuorisotyö ja sen tekijät ovat kaltaiseni valuvikaisen körtin näkökulmasta parasta A-luokkaa. Näin nuorten silmistä seuraliikkeen valoisan tulevaisuuden. Parasta Aholansaaren hengessä on erilaisuuden hyväksyminen ja kyky nauraa itselleen. Siellä ei siis vallitse ”Jeesus-on-vastaus-mutta-mikä-olikaan-kysymyksesi”-kulttuuri.

Ahis oli mielestäni luonteva paikka puhua mediakasvatuksen teemoista, kuten medialukutaidosta, siitä kuinka hyvä on oppia tunnistamaan median vaikuttamiskeinoja ja tehdä niistä omat kriittiset johtopäätökset. Oletan, että Herättäjän nuorisotyössä on paljon samaa suhteessa vakaumuksiin. Nuorille ei syötetä valmiita ajatusmalleja ulkoa oppimisen toivossa, vaan heitä kannustetaan keskustelemaan, tekemään omia kriittisiä havaintojaan sekä rakentamaan yhä vahvistuvalle pohjalle omaa kristillistä elämänkatsomustaan.

Sivusta seuraajana olen huomannut, että kulunut vuosi on ollut nuorisotyölle ja sen tekijöille koetteleva. Koko liikkeen toiminta kyseenalaistettiin. Nuorisotyö otettiin linjan muuttajien silmätikuksi. Avoimuudesta tehtiin ongelma. Syytökset jäivät kuitenkin hiukan epäselviksi, jotta niihin olisi voinut vastata kasvokkain tai julkisuudessa.

Olin itse paikalla katsomassa kun nuoret jalkautuivat vuosikokoukseen antamaan puoltavan äänensä nykylinjalle. Ei jäänyt epäselväksi mitä ystäväkansa halusi, nykyjohto ja työtapa saivat selvän tuen. Luojan kiitos! Toivottavasti silti jatkossakin on lupa kyseenalaistaa ja epäillä vaikka koko liikkeen olemassaoloa.

Kävin syksyllä 2014 pitämässä osaltani medialeiriä Aholansaaressa Herättäjän nuorisotyön kutsusta. Hyvät kokemukset poikivat tämän kolumnin Yty-lehteen vielä loppuvuodesta.

Saarna Kallion kirkossa 30.10. 2014 (Wähäväkisten juhlaveisuut)

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.”  ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.

 Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?”  ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Joh. 9: 24–38

Evankeliumissa kuvataan uskon syntymistä. Syntymästään sokea mies kokee konkreettisen muutoksen. Jeesus on tehnyt miehelle jotain ainutkertaista, mutta fariseukset haluavat vesittää tapahtuneen. Perinteen ja lain asiantuntijat haluavat selityksen asialle joka ei yksinkertaisesti sovi heidän järkeensä. Vuoropuhelussa esiin nousevat usko ja epäusko. Mikä on kelvollista Jumalan edessä ja mikä ei? Millaiset teot ovat tarpeen?

Elämme suorituskeskeistä aikaa. Yhä useamman työpanos mitataan ja arvioidaan. Jokaisesta teosta halutaan saada maksimaalinen hyöty. Nykyään kirkonkin palkkajärjestelmä mittaa työn laatua ja palkitsee oletetut parhaat suoritukset. Kiristyvä kansallinen taloustilanne seuloo heikkoja vahvoista lähes kaikilla työelämän sektoreilla.

Harrastuksetkin punnitaan tarkkaan. Kuvaavaa on, että alfaurokset ja -naaraat julkaisevat parhaat suoritukset muiden nähtäväksi sosiaalisessa mediassa. Kuntosaleista on tullut aikakautemme hartaan kilvoittelun ja askeesin ja henkisen harjaantumisen areenoja. Personal trainereiden työssä on gurumaisia piirteitä, he käskevät, neuvovat ja uskollinen lauma suorittaa perässä. Hyvän kunnon on pakko näkyä. Rusketuskaan ei ole pahaksi keskellä syksyä.

Parisuhteesta on tullut suorituslaji. Kumppani pitäisi hurmata ja tyydyttää päivittäin parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsia tulisi kasvattaa tehokkaiksi ja  hyödyllisiksi yhteiskunnan jäseniksi, mahdollistaa heille monipuoliset harrastukset, opettaa hyvä käytös ja ohjata yhdessä opettajien kanssa koulumenestykseen.

Tätä taustaa vasten ei ole yllätys, että suorituskeskeinen ja ehtoja asetteleva tulkinta kristinuskostakin kukoistaa. Armosta ei pääse ilmeisesti osalliseksi, ellei vastaa oikein vaikkapa kysymykseen mitä makuuhuoneessasi tapahtuu ja kenen kanssa. Tänäkin kesänä raikui kutsu olympiastadioneille ihmekokoukseen laihtumaan, saamaan hiuksia kaljuun päähän tai vastaanottamaan kultaisia hammaspaikkoja sankarievankelistan tilaisuudessa. Uskalla väittää, että laihtumiset jäivät kuvitelmaksi, hiukset korkeintaan harmaantuivat ja kultaisia hampaiden sijaan seuraus oli hammasten kiristelyä.

Muutenkin kristitylle luodaan utopistista prototyyppiä, joka toimii työssä, harrastuksissa, parisuhteessa ja perheen parissa kiiltokuvamallin mukaan. Uskosta on tullut katteettomia lupauksia, velvoittavia sääntöjä, perinteitä ja kokonaisvaltaista suorittamista.

Kaiken tämä keskellä elää ja toistuu evankeliumin parantuneen miehen kysymys ”Herra, kuka hän on?”. Ehkä sanamuoto on hiukan epämuodollisempi, mutta nykyäänkin kyse on lopulta samasta asiasta. Jokainen meistä kaipaa omalla tavallaan, vapahtajaa, sovittajaa, helpotusta vaatimusten keskelle. Mahdollisuudelle kelvata, tulla hyväksytyksi ehdoitta on suuri kysyntä. Kun apua ei löydy tai tarjolla on väärä apua moni uupuu, katkeroituu, eristäytyy ja masentuu. Yksi meiltä puuttuu ja sen mukana kaikki.

Pappina törmään usein tilanteeseen jossa joku kertoo tajuavansa evankeliumit aina Golgatalle asti, mutta ylösnousemuksen hän ei voi uskoa. Jotkut näistä kyselijöistä tuntuvat suorastaan toivovan, että pappi saisi hänet uskomaan. Se on paljon pyydetty pastorilta. Se on itse asiassa liikaa pyydetty keneltä tahansa kristityltä. Näissä tilanteissa pyrin selittämään, ettei usko ole teko, tietyn tietomäärän omaksumista tai edes ratkaiseva kokemus.

Tällaisessa tilanteessa ei auta mestarointi. Evankeliumin fariseusten toimintaa ja sanoja on helppo arvostella, kunnes tunnistaa, että toimin itse usein vastaavalla tavalla. Muutosvastarinta on ihmisen peruslähtökohta.

Yksi meiltä puuttuu ja sen mukana kaikki.

Mikä siis neuvoksi? Nykykörttiläistä puheenpartta, tapaa puhua kristinuskon keskeisistä asioista on syytetty siitä, että laki ja evankeliumi –kaksikosta unohdetaan laki. Jumalan sana lakina merkitsee sääntöjä, ohjeita, kieltoja, käskyjä, syyllisyyttä ja tuomiota. Jumalan sana evankeliumina tarkoittaa syntien anteeksiantamista, lahjavanhurskautta, vapautta syyllisyydestä, perimmältään siis Kristusta itseään.

Väitän, että uhattuna ei ole suinkaan laki, vaan evankeliumi. Laki tahrii evankeliumia. Jaakko Eleniuksen kirjasta Vakavin kasvoin, Iloisin mielin löytämieni sanoin, kristityn rima on alhaalla, mutta sitä voidaan laskea entisestään. Körttiläisyydessä on ollut tapana puhua alhaalla liikkuvasta evankeliumista. Mielestäni avainajatus on: ”Älä anna minkään tai kenenkään tulla sinun ja armollisen Jumalan väliin.” Lähesty Jumalaa vaikka viheliäisenä, raadollisena. Ole sellainen kun olet. Tajua luopua kaikista omavoimaisista pyrkimyksistä.

Evankeliumin ytimessä on ajatus meidän syntisten myötätunnosta toisiamme kohtaan. Ja se puolestaan perustuu ajatukselle, ettemme parhaan taitomme ja Pyhän Hengen avustuksella anna minkään tulla itsemme tai lähimmäisemme ja armollisen Jumalan väliin. Todellinen kristityn vapaus on sitä, ettei meille lahjoitettu usko saisi perustua omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten mielipiteiden varaan. Todellinen kristityn vapaus on siitä haasteellista, että se elää vain muutoksessa.

Ei ole helppoa tuntea tilansa. Varsinkin suorituksia korostavassa nyky-yhteiskunnassa ei ole helppoa tunnustaa sokeuttaan. Epäileminen ja vajaavaisuus ovat osamme. Saatamme asettaa itsellemme tai lähimmäiselle helposti esteitä armollisen Jumalan eteen. Lain tahrima evankeliumi ei tuo täyttä vapautta. Siksi alhaalla liikkuva ehdoton evankeliumi on kultaa kalliimpi.

Rakkauden kaksoiskäskyä mukaillen: Ole armollinen itsellesi, jotta voit olla armollinen lähimmäisellesi. Älä kiellä epäilyä, mutta älä myöskään jää sen orjaksi. Evankeliumin tähden ole sellainen kun olet, loput on yksin Jumalan työtä.

Kovin yksinkertaista, mutta samalla kovin vaikeaa.