mediatuottaja ja pappi
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan nuoret tekivät Israelin matkan vajaa viikko sitten pastori Emriikka Salosen ja nuorisotyönohjaaja Erne Hakalan johdolla. Felm Center oli mukana reissussa yhteistyökumppanina. Monipuolisen matkan antia Felmin näkökulmasta ruotivat Nuorisotyön asiantuntijat Marko ja Kirsi Piittala. Videon tuotti kanssani pastori Iina Matikainen.
Juutalaiset juhlivat maanantaina lehtimaja-juhlan päättymistä (Simchat Torah). Toorarullat ulkoilutettiin musiikin ja tanssin säestyksellä ajatuksella ”laki on hyvä”. Tilaisuudessa luetaan Tooran viimeiset jakeet ja aloitetaan lukeminen taas alusta, luomiskertomuksesta.
Juhla on luonteeltaan hyvin iloinen. Toorakääröt kulkevat sylistä syliin, isät kantavat lapsiaan harteillaan tanssiessaan ja reformijuutalaisten juhlissa kristitytkin hyväksytään mukaan ja pitelemään kääröjä. Vertaus on ontuu pahasti, mutta Suomessa vastaava näkee lähinnä vappuna ja kesäfestivaaleilla. Kirkkovuotta ajatellen taas adventin teemat tulevat lähelle.
Kävin isäntäpariskuntani kanssa katsomassa reformijuutalaisten tilaisuutta vanhalla rautatieasemalla (First Station) sekä Itkumuurilla ortodoksijuutalaisten dominoimaa juhlintaa. Itkumuurilla naiset ja miehet juhlivat erikseen ja ortodoksijuutalaiset naiset lähinnä todistivat aidan takaa miestensä karkelointia.
Teologiaa opiskellessani Teologian tiedekuntayhdistyksen vaaleissa kuuluin listalle jonka muka vitsikäs vaaliteema oli lämpimästi kannattaa naispappeutta, mutta olla naisrabbeutta vastaan. No, maanantaina näin luultavasti elämäni ensimmäisen naisrabbin, hän muun muassa johti laulua reformijuutalaisten tilaisuudessa. Juhla oli niin aidon iloinen, että jälkiviisaasti häpesin vaaliteemaamme, vaikka opiskelijahuumorista oli aikoinaan kyse. Eläköön naisrabbeus!
Ja tiedoksi erityisesti kisastudion kundeille Stadin itään, en rohjennut tanssia itse…
Olen lähdössä teologin ja papin unelmamatkalle Jerusalemiin. Kestoa reissulle tulee, jos Luoja suo, kuukauden verran. En ole eläissäni ollut näin kauan poissa kotoa, tämä varmaan kertoo jotain minusta. En ole matkailijatyyppiä vaikka olenkin syntynyt ulkomailla Göteborgissa.
Tätä kirjoittaessani istun lähtöterminaalissa hyvissä ajoin, miettien miten tähän on tultu. Lapsille kuukauden hyvästien jättäminen tuntui yllättävän kovalta paikalta. Edellinen yö kieli jännityksestä ja vierähti merkittävältä osalta unen päätä hakiessa. Keskiviikkona Järvenpäässä viestinnän pastoraalien somekoulutus meni minulta kouluttajana tekniikan kanssa painiessa kun Jerusalem oli jo ajatuksissa. Lupasin hövelisti viedä Itkumuurin koloon siunaus- varjeluspyynnön kokon ryhmän puolesta. Jalkaan kotoa lähtiessä jäivät suunnitelmien perusteella väärät kengät, se on toistaiseksi ainoa matkani vastoinkäyminen.
Saavun Tel Avivin lentokentälle puolen yön jälkeen, siellä minua ollaan vastassa. Nähtäväksi jää, että onko osani selittää rajaviranomaisille matkani luonnetta ja odotella useampikin tunti, vai saanko kävellä lähes suoraan laukkuja noutamaan. Minulle vinkattiin papin paidan auttavan nopeampaan ulospääsyyn. Raportoin kuinka minun kävi…
Muutaman tunnin yölevon jälkeen varhain torstaina alkaa ensimmäinen tutustumismatkani. Vakuutin etukäteen kysyttäessä varhaisen lähdön sopivan minulle mainiosti. Sitä saa, mitä tilaa. Ehkä tämä matka on onnellista luterilaista sattumaa tai peräti helluntailaisittain katsottuna johdatusta. Olen kaikesta huolimatta levollisen luottavainen.
Jan Ahonen 