Nuoria kotipuolesta käymässä Pyhällä maalla

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan nuoret tekivät Israelin matkan vajaa viikko sitten pastori Emriikka Salosen ja nuorisotyönohjaaja Erne Hakalan johdolla. Felm Center oli mukana reissussa yhteistyökumppanina. Monipuolisen matkan antia Felmin näkökulmasta ruotivat Nuorisotyön asiantuntijat Marko ja Kirsi Piittala. Videon tuotti kanssani pastori Iina Matikainen.

Kohtasin naisrabbin!

Juutalaiset juhlivat maanantaina lehtimaja-juhlan päättymistä (Simchat Torah). Toorarullat ulkoilutettiin musiikin ja tanssin säestyksellä ajatuksella ”laki on hyvä”. Tilaisuudessa luetaan Tooran viimeiset jakeet ja aloitetaan lukeminen taas alusta, luomiskertomuksesta.

Juhla on luonteeltaan hyvin iloinen. Toorakääröt kulkevat sylistä syliin, isät kantavat lapsiaan harteillaan tanssiessaan ja reformijuutalaisten juhlissa kristitytkin hyväksytään mukaan ja pitelemään kääröjä. Vertaus on ontuu pahasti, mutta Suomessa vastaava näkee lähinnä vappuna ja kesäfestivaaleilla. Kirkkovuotta ajatellen taas adventin teemat tulevat lähelle.

Kävin isäntäpariskuntani kanssa katsomassa reformijuutalaisten tilaisuutta vanhalla rautatieasemalla (First Station) sekä Itkumuurilla ortodoksijuutalaisten dominoimaa juhlintaa. Itkumuurilla naiset ja miehet juhlivat erikseen ja ortodoksijuutalaiset naiset lähinnä todistivat aidan takaa miestensä karkelointia.

Teologiaa opiskellessani Teologian tiedekuntayhdistyksen vaaleissa kuuluin listalle jonka muka vitsikäs vaaliteema oli lämpimästi kannattaa naispappeutta, mutta olla naisrabbeutta vastaan. No, maanantaina näin luultavasti elämäni ensimmäisen naisrabbin, hän muun muassa johti laulua reformijuutalaisten tilaisuudessa. Juhla oli niin aidon iloinen, että jälkiviisaasti häpesin vaaliteemaamme, vaikka opiskelijahuumorista oli aikoinaan kyse. Eläköön naisrabbeus!

Ja tiedoksi erityisesti kisastudion kundeille Stadin itään, en rohjennut tanssia itse…

Viisi asiaa joita suosittelen Jerusalemissa

1. Katsele Helvettiä

Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla sijaitseva pienimuotoinen Hinnomin laakso tunnetaan historiasta paikkana jossa uhrattiin lapsia epäjumalana pidettynä Moolokille.  Se toimi aikoinaan myös Jerusalemin kaatopaikkana. Paikan nimi on kreikaksi Gehenna ja se on Jeesuksen kielenkäytössä kristinuskon helvetin esikuva.

Kävelin eräänä iltana muurin reunan läheltä kohti Jaffon porttia ja näin Gehennan. Totta puhuen, ei se pahalta näyttänyt, mutta voinpa sanoa senkin nähneeni. Teologina hymähdän aina kun ohitan Olarissa skeittipuiston vieressä kotimaista tuotantoa olevan roskissäiliön tuotenimeltään Molok. Roskiksen nimi johtuu siitä, että Moolokin kidan väitettiin olevan pohjaton. 

2. Kahlaa pimeässä vesijohdossa 533 metriä

Hiskian vesijohto kulkee Daavidin kaupungin pohjoisosan itäpuolella sijainneelta Gihonin lähteeltä suhteellisen epätasaista reittiä noin 533 m Siloaminlammikkoon, joka sijaitsi Daavidin kaupungin alapuolella. Tunneli hakattiin kallion läpi molemmista päistä yhtaikaa, niin että louhijat kohtasivat toisensa keskellä. Tunneli on insinööritaidon mestarinäyte, sillä korkeusero tunnelin molempien päiden välillä on vain 32 senttimetriä. Kahlatessa vesi nousee korkeimmillaan polven korkeudelle ja pidemmät joutuvat kulkemaan ajoittain kyyryssä taskulamppujen valossa täysin pimeässä eteenpäin.

Mikkeliläinen pappi Urpo Karjalainen on tunnettu Israelin ystävä, matkanjohtaja. Hän on kirjoittanut useampia kirjoja juutalaisuuteen ja Raamattuun liittyen. Tuorein teos, Lupauksen lapset — syntiinlankeemuksen kulttuurihistorian vaiheilta ilmestyi Herättäjä-Yhdistyksen kustantamana kesällä 2019.

3. Tutustu ihmiskunnan varjopuoleen

Yad Vashem -museo on omistettu holokaustin juutalaisille uhreille. Vaikka saattaisi tuntua, että tunnet jo tarinan ja tapahtumat,  muistiin palauttaminen auttaa, ettei sama toistuisi.

Mieliala ei museossa kohennu, mutta loppujen lopuksi näyttelyiden pohjavire on elämää kunnioittava ja toiveikas. Matkaopastamme lainaten, kyse ei ole niinkään miksi Jumala salli pahan, vaan miksi ihmiset sallivat holokaustin tapahtua. Voit tutustua myös Yad Vashemin tarjontaan verkossa. 1939: Jewish Families on the Brink of War -näyttely kertoo tusinan juutalaisen perheen kokemuksista toisen maailmansodan alkaessa. 

4. Luovu lihanhimosta

Kotioloissa olen melko estoton lihansyöjä, vaikka olen lisännyt hedelmien, juuresten ja vihanneksien osuutta ruokavaliossani merkittävästi. Nämä kaikki maistuvat Israelissa aivan erilaisilta. Syynä varmaan on se, että täällä ne ovat enemmän lähiruokaa. Olen ehtinyt maistaa Vanhassa kaupungissa sekä kasvisfalafelin, että kananlihalla täytetyn vastaavan. Näistä ensimmäinen oli taivaallisen hyvä ja kaiken lisäksi vielä halvempi. Mausteitakin kannattaa kokeilla rohkeasti, vaikka paikallinen ruoka onkin usein suomalaista vahvemmin maustettua.

5. Helle ja sauna sopivat yhteen!

FELM-keskuksen sauna on harvojen herkku, mutta saunoja suomalaisessa merkityksessä lie muuallakin Pyhällä maalla. Voisi luulla, että tarvottuaan päivän lähes helteessä ei lisää kuumuutta kaipaa, mutta voin todistaa tämän luulon vääräksi. Sauna sopii Lähi-Itäänkin mainiosti. Virkistävä kokemus!

Katso video: Maailmanlopun näkymä katolta

Toinen päivä pyhällä maalla tarjosi muun muassa näköalan katolta eräänlaiseen maailman loppuun ja lehtimajajuhlan rekvisiitan tutkiskelua. Kaikesta huolimatta normaali päivä Jerusalemissa, eikä toinen matkapäivä tiettävästi ajanut minua ns. Jerusalemin syndroomaan.

Wikipedia määrittelee Jerusalem-syndrooman psykologiseksi oireyhtymäksi, josta turisti voi Jerusalemissa kärsiä. Siihen sairastuvat etupäässä turistit, jotka kokevat kaupunkiin tullessaan uskonnollisia tai mystisiä elämyksiä jopa ilmestyksiä, jotka saattavat toisinaan saada niin voimakkaita ilmaisumuotoja, että tarvitaan psykiatria tai joskus sairaalahoitoa. Henkilö voi esimerkiksi uskoa kaupungilla kävellessään olevansa esimerkiksi Jeesus tai Neitsyt Maria.

Täällä Jan Ahonen, Jerusalem!

Ensimmäinen päivä Jerusalemin liepeillä oli tapahtumarikas. Suomen Lähetysseuran keskukselta lähdimme varhain kohti ketoa jossa paimenet saivat yöllisen ”älä pelkää”-viestin. Myöhemmin matka vei joulun sankarin oletetulle syntymäpaikalle. Illalla pelattiin puolestaan Felm Centerillä kansainvälistä katusählyä espoolaisten ja paikallisten nuorten sekä keskuksen väen kesken. Samalla minä päätin kokeilla kuvaussettiä ja tiivistää päivän tunnelmat pienelle kokeiluluontoiselle videolle.

Terminaalivaiheessa: Sitä saa mitä tilaa

Olen lähdössä teologin ja papin unelmamatkalle Jerusalemiin. Kestoa reissulle tulee, jos Luoja suo, kuukauden verran. En ole eläissäni ollut näin kauan poissa kotoa, tämä varmaan kertoo jotain minusta. En ole matkailijatyyppiä vaikka olenkin syntynyt ulkomailla Göteborgissa.

Tätä kirjoittaessani istun lähtöterminaalissa hyvissä ajoin, miettien miten tähän on tultu. Lapsille kuukauden hyvästien jättäminen tuntui yllättävän kovalta paikalta. Edellinen yö kieli jännityksestä ja vierähti merkittävältä osalta unen päätä hakiessa. Keskiviikkona Järvenpäässä viestinnän pastoraalien somekoulutus meni minulta kouluttajana tekniikan kanssa painiessa kun Jerusalem oli jo ajatuksissa. Lupasin hövelisti viedä Itkumuurin koloon siunaus- varjeluspyynnön kokon ryhmän puolesta. Jalkaan kotoa lähtiessä jäivät suunnitelmien perusteella väärät kengät, se on toistaiseksi ainoa matkani vastoinkäyminen.

Saavun Tel Avivin lentokentälle puolen yön jälkeen, siellä minua ollaan vastassa. Nähtäväksi jää, että onko osani selittää rajaviranomaisille matkani luonnetta ja odotella useampikin tunti, vai saanko kävellä lähes suoraan laukkuja noutamaan. Minulle vinkattiin papin paidan auttavan nopeampaan ulospääsyyn. Raportoin kuinka minun kävi…

Muutaman tunnin yölevon jälkeen varhain torstaina alkaa ensimmäinen tutustumismatkani. Vakuutin etukäteen kysyttäessä varhaisen lähdön sopivan minulle mainiosti. Sitä saa, mitä tilaa. Ehkä tämä matka on onnellista luterilaista sattumaa tai peräti helluntailaisittain katsottuna johdatusta. Olen kaikesta huolimatta levollisen luottavainen.

Ensi viikolla Jerusalemissa!

Image by Walkerssk from Pixabay

Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen lähetysseura yhteistyössä ovat lennättäneet muutamia pappeja kuukaudeksi työvaihtoon Jerusalemiin. Minä liityn lokakuun puolessa välissä Felm Gives Back -projektin myötä tähän joukkoon. Tehtäväni on esimerkiksi toimia FELM-keskuksessa ja paikallisten työntekijöiden apuna SLS:n kohteissa. Keskuksen sijainti Jerusalemin vanhassa kaupungissa on huikea, ymmärtääkseni matkaa esimerkiksi Itkumuurille on alle kymmen minuuttia. Lähellä ovat myös ortodoksijuutalaisten asuinkorttelit. Olen epäilemättä etuoikeutettu ja siksi erittäin kiitollinen mahdollisuudesta. Olen käynyt maassa vuosituhannen alussa viikon verran, Jerusalemissa vierailin tuolloin tosin vain päiväretkellä.

Tätä kirjoittaessani huomasin, että saavun kesken Sukkotia eli lehtimajajuhlana tunnettua viikkoa, sen traditioihin kuuluu Tooran mukaan, että miesten ja bar mitsva -iän ylittäneiden poikien on asuttava lehtimajassa koko seitsenpäiväisen juhlan ajan. Ortodoksijuutalaiset noudattavat Tooran käskyä kirjaimellisesti ja asuvat lehtimajoissa sukkotin ajan niissä maissa, joissa ilmasto sen sallii. Wikipediasta luin, että Toora käskee myös juutalaisia ottamaan sukkotina neljä kasvilajia ja sitomaan ne yhteen tietyllä tavalla. Tätä kimppua kutsutaan lulaviksi, ja sitä käytetään lehtimajajuhlaviikon ajan rukouksissa. Tämän kaiken haluaisin nähdä.

Image by Richard van Liessum from Pixabay


FELM-keskuksen lähistöllä sijaitsee osana Länsimuuria ns. Itkumuuri eli pyhin paikka, jossa juutalaisten sallitaan rukoilla, vaikka heidän uskonsa mukaan kaikkein pyhin paikka maan päällä ei olekaan itse muuri vaan sen takana oleva temppelialue. Perimätiedon mukaan Länsimuuri rakennettiin niiden perustusten päälle, jotka kuningas Salomo rakensi Jerusalemin ensimmäistä temppeliä varten. Talmudin oppineiden mukaan rukous Jerusalemin temppelissä vastaa rukousta Kunnian valtaistuimen edessä, koska taivaan portti on siellä ja se on avoinna rukousten kuulemista varten.

Itkumuurilla rukoilevilla juutalaisilla on tapana työntää muurin kivien väliin paperipaloja, joihin on kirjoitettu rukous. Joka vuosi sinne asetetaan yli miljoona paperilappua. On myös mahdollista lähettää rukous sähköpostitse osoitteessa http://www.aish.com tai http://www.thekotelprayer.com, jolloin rukous tulostetaan Jerusalemissa ja sijoitetaan muuriin. Myös minä voin tämän tehdä puolestasi, tässä tapauksessa ota yhteyttä yksityisviestillä.

Somettaminen Israelissa ei ole yhtä helppoa kuin Suomessa, mutta seuraa Instagramia (@janerik1897) ja Twitteriä (@janahonen), saatat nähdä välähdyksiä arjestani kuukauden verran pyhässä kaupungissa.

Mitä annettavaa minulla enää on?

Epäröin hetken asettumista ehdolle seurakuntavaaleissa. Olen parilla edellisellä kaudella päässyt varasijoilta lopuksi mukaan päätöksen tekemisen pöytiin. Olisiko minulla jotain erityistä annettavaa Olarin seurakunnan työhön? Muutos kirkossa on kovin hidasta, riittääkö kärsivällisyyteni? Löytyykö tarpeeksi samanhenkisiä kandidaatteja, jotta asiat oikeasti edistyisivät, eivätkä jäisi ainoastaan puheen tasolle?

Ilokseni useat vaikuttajaryhmät päättivät laittaa hynttyyt yhteen ja yhdessä laadittu agendakin tuntui alusta asti riittävän omalta. Kirkko kaikille –listalla on riittävästi vetovoimaisia ja edellisissä vaaleissa valituiksi tulleita hyvässä sekoitussuhteessa tuoreiden kandidaattien kanssa. Ensi kerran tavattuamme aavistukseni varmistui tiedoksi, että meillä on yhtenäinen ja monipuolinen porukka.

Muutama vaaliteesi. Espoon seurakuntien yhteistyötä tulee edistää ja siihen kannustaa vahvasti. Nykyinen seurakuntajako on mielestäni riittävä, mutta tietotaidon ja työntekijöiden liikkuvuutta pitää edistää nykyistä enemmän. Monista toimitiloista on jo luovuttu, mutta tässä suhteessa pitää jatkossakin olla valmis toimintaan. Työntekijöiden jaksamista ja työiloa on pidettävä yllä karsimalla toimintaa ja keskittymällä oleelliseen.

Olarin seurakunta on ollut edelläkävijä kauppakeskustyössä, nyt esimerkiksi Helsingissä ollaan vasta heräämässä vastaavaan. Kirkon pitää mielestäni näkyä katukuvassa ja mediassa jatkossa yhä enemmän.

Olen kirjoittanut yhtenä kolmesta kirjan Somempi seurakunta sosiaalisen median tärkeydestä, ilokseni Olari on johtavia seurakuntia tällä saralla Suomessa. Mielestäni Chapple –toimitilamme on mainio sillanpääasema seurakunnalliselle pop-up-tyyppiselle toiminnalle, jossa jalkaudutaan ihmisten keskelle kuuntelemaan Sanoman kera.

Samaa sukupuolta olevien vihkimistä kirkossa ei ratkaista paikallistasolla, mutta täältä muutoksen on myös alettava. En ole valmis odottamaan vuosikymmeniä, että ihmisoikeudet tässä mielessä toteutuvat myös kirkossa. Haluan olla edistämässä toimintaa, jossa samaa sukupuolta vihkiviä pappeja ei rangaista, mutta ne papit joille, kirkollinen vihkiminen olisi vastoin omaatuntoa, saisivat pidättäytyä vastavuoroisesti. Nyt valittavat luottamushenkilöt ovat aikanaan valitsemassa uudet jäsenet muutoksen avaimia hallitsevaan kirkolliskokoukseen.

Saarnaan yhtä, teen toista?

fullsizerender

Minulla on ollut pappina tapana puhua kastemaljan äärellä pitkälti sama puhe. Muistutan muun muassa siitä, että kasteessa saamme armonaurinkoa vasten näkyvän, taivaallisen vesileiman. Se on merkkinä, että pieni lapsi kuuluu nyt kristittyjen maailmanlaajuiseen suureen kirkkoon. Käytän lyhyessä puheessani myös merkittävän tovin kummien opastamiseen tärkeään rooliinsa. Puhun kristillisen kasvatuksen tukemisesta ja kuinka kummi voi olla lapsen tärkeä aikuinen. En kuitenkaan häpeäkseni toimi niin kuin opetan.

Ainoa kummilapseni on toisen papin tytär. Olen kollegalleni häpeillen valitellut, kuinka passiivisen kummin hän onkaan valitettavasti valinnut tyttärelleen. Hän on suhtautunut asiaan ymmärtäväisesti, mutta asia kalvaa minua. Syy passiivisuuteeni voisi olla toisen lapsen kummin kanssa päättynyt avioliitto. Voisin selitellä myös kiireilläni ja sillä, ettei keski-ikäisellä miehellä ole paljoa yhteistä teinitytön kanssa. Lopulta tiedän, että nämä kaikki ovat tekosyitä.  Vuoden päästä on jo hänen konfirmaationsa aika.

Luterilaisen kastekäsitykseen kuuluu oleellisesti, että jos sen lupauksista on tieten tahtoen tai puolivahingossa etääntynyt, niin uusi alku on aina mahdollinen. Lyhyesti sanottuna, kristinusko on uskoa uusiin alkuihin ja niiden suomiin mahdollisuuksiin. Nyt tartun puhelimeen ja kutsun kummityttäreni vaikkapa Lintsille tutustumaan kummisetäänsä. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusi alku myös kummiudelle

Tunnustan, että minua vähän jännittää, mutta ehkä häntäkin?

Tämä on pidempi versio Kirkko ja kaupungissa toukokuussa 2018 ilmestyneestä kummikolumnista.

Vesivahinkoja vähentämään!

Aamukaste

“Vesi on Raamatun lehdillä tehokäytössä. Milloin seikkaillaan veden armoilla Genesaretin aalloilla, milloin kellutaan Nooan arkin kannella, milloin viivytään kaivon luona syntisen naisen hahmossa, milloin odotetaan Jordan-virralla vuoroa Johanneksen kasteelle. Raamattu on niin veden vallassa, että vain ihme on säästänyt sen menneinä vuosisatoina vesivahingolta. Kirkon kohtalon kysymys liittyy myös veteen”, näin vauhdikkaasti alkoi kymmenen vuotta sitten silloisen työtoverini Mikko Salmen kirjaankin päätynyt radiokolumni. Asia josta hän puhui, on yhä ajankohtainen.

Pääkaupunkiseudulla vanhemmat kastattavat lapsensa yhä harvemmin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kyseessä on pian koko maata koskeva ilmiö. Kristillinen kotikasvatus ja uskonnollinen yleissivistys osoittavat rapautumisen merkkejä. Jatkossa kasteopetus ja kaste tapahtuvat asiantuntijoiden mukaan yhä useammin lähellä rippikouluikää. Yhä useampi jää myös kokonaan kastamatta. Nyt ovat silti hyvät neuvot tarpeen. Jokainen kastamatta jäävä henkilö on minusta “vesivahinko”, ikävöinnin aihe.

Minulla on idea. Jokainen kasvatustyötä tehnyt tuntee myös hyvän tarinan ja elämysten merkityksen. Tarkoituksena ei ole, että kaikissa seurakunnissa tehtäisiin näin, mutta vähintään muutamassa per hiippakunta. Kyseessä on koko perheelle suunnattu konsepti, jonka tarkoituksena on saada huomiota perinteiselle luterilaiselle kastekäsitykselle. Lähtökohtana on palvella, iloita ja oppia.

Haaveilen, että voisimme tarjota kasteopetusta, kasteen ja vauvauintikurssin samassa paketissa. Kaste tapahtuisi vanhaan malliin, mutta seurakunta antaisi lahjana tuoreiden jäsentensä perheille vauvauintikurssin. Tiedän isänä, että vauvauintikurssille on vaikea päästä, tarjonta on ollut kai jo vuosia kysyntää pienempää. Lisäksi näen pappina myös paljon syvällistä symboliikkaa uimataidon ja kasteen välillä. Esimerkiksi molemmissa on tavallaan kyse koko elämänkaaren kannalta tärkeästä asiasta, suorastaan hengen turvaamisesta. Kellumaan uskaltautuminen ei ole kaukana siitä, että kasteessa laskemme pienen ihmisen kolmiyhteisen Jumalan kannateltavaksi. Muitakin tarinallisia näkökulmia ja yhtäläisyyksiä on varmaan löydettävissä ilman päälle liimaamisen pelkoa. Minun ajatuksissani tämä vauvauinti olisi mahdollisuuksien mukaan koko kastetun perheelle suunnattu. Kastekasvatusta voisi vielä jatkaa pienien kohtaamisten merkeissä vauvauintikurssillakin?

Kokonaisuuden toteutuminen vaatii toki työtä ja yhteyksien luomista uimaseuroihin ja -halleihin, mutta jos on tahtoa, on myös kykyä ratkaista mahdollisia ongelmia. Kun esittelin ideaa eräässä koulutuksessa, kävi ilmi, että tuttu pappiskollega on suorittanut vauva- ja perheuinnin ohjaajakoulutuksen. Ratkaisut eivät välttämättä ole kaukana. Tietääkseni ainakin yksi seurakunta jopa omistaa uimahallin.

Toimittajana aavistelen, että medioista voisi olla hauska tarttua tämän tyyppiseen uutta luovaan ideaan. Tämä edellyttää toki harkittua ammattimaista viestimistä, mutta tätä osaamista on kirkossa onneksi tarjolla. Vaikka kyseiset kurssit toteutettaisiin vain kerran, on mahdollisuus viestiä kasteesta ja sen merkityksestä yrittämisen arvoinen. Joistakin ajatukseni saattaa tuntua korkealentoiselta vitsiltä, mutta mielestäni tarvitsemme rohkeitakin avauksia ja kasteeseen liittyy lähtökohtaisesti paljon iloa. Tämän idean myötä voisimme olla osaltamme turvaamassa, että yhä useampi tuore luterilainen kelluu turvallisesti jatkossakin.

Kuva: evl.fi-kuvapankki/ Hannu Jukola

Teksti on kirjoitus Kaste ja kummiusprojektin blogiin