Ensi viikolla Jerusalemissa!

Image by Walkerssk from Pixabay

Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen lähetysseura yhteistyössä ovat lennättäneet muutamia pappeja kuukaudeksi työvaihtoon Jerusalemiin. Minä liityn lokakuun puolessa välissä Felm Gives Back -projektin myötä tähän joukkoon. Tehtäväni on esimerkiksi toimia FELM-keskuksessa ja paikallisten työntekijöiden apuna SLS:n kohteissa. Keskuksen sijainti Jerusalemin vanhassa kaupungissa on huikea, ymmärtääkseni matkaa esimerkiksi Itkumuurille on alle kymmen minuuttia. Lähellä ovat myös ortodoksijuutalaisten asuinkorttelit. Olen epäilemättä etuoikeutettu ja siksi erittäin kiitollinen mahdollisuudesta. Olen käynyt maassa vuosituhannen alussa viikon verran, Jerusalemissa vierailin tuolloin tosin vain päiväretkellä.

Tätä kirjoittaessani huomasin, että saavun kesken Sukkotia eli lehtimajajuhlana tunnettua viikkoa, sen traditioihin kuuluu Tooran mukaan, että miesten ja bar mitsva -iän ylittäneiden poikien on asuttava lehtimajassa koko seitsenpäiväisen juhlan ajan. Ortodoksijuutalaiset noudattavat Tooran käskyä kirjaimellisesti ja asuvat lehtimajoissa sukkotin ajan niissä maissa, joissa ilmasto sen sallii. Wikipediasta luin, että Toora käskee myös juutalaisia ottamaan sukkotina neljä kasvilajia ja sitomaan ne yhteen tietyllä tavalla. Tätä kimppua kutsutaan lulaviksi, ja sitä käytetään lehtimajajuhlaviikon ajan rukouksissa. Tämän kaiken haluaisin nähdä.

Image by Richard van Liessum from Pixabay


FELM-keskuksen lähistöllä sijaitsee osana Länsimuuria ns. Itkumuuri eli pyhin paikka, jossa juutalaisten sallitaan rukoilla, vaikka heidän uskonsa mukaan kaikkein pyhin paikka maan päällä ei olekaan itse muuri vaan sen takana oleva temppelialue. Perimätiedon mukaan Länsimuuri rakennettiin niiden perustusten päälle, jotka kuningas Salomo rakensi Jerusalemin ensimmäistä temppeliä varten. Talmudin oppineiden mukaan rukous Jerusalemin temppelissä vastaa rukousta Kunnian valtaistuimen edessä, koska taivaan portti on siellä ja se on avoinna rukousten kuulemista varten.

Itkumuurilla rukoilevilla juutalaisilla on tapana työntää muurin kivien väliin paperipaloja, joihin on kirjoitettu rukous. Joka vuosi sinne asetetaan yli miljoona paperilappua. On myös mahdollista lähettää rukous sähköpostitse osoitteessa http://www.aish.com tai http://www.thekotelprayer.com, jolloin rukous tulostetaan Jerusalemissa ja sijoitetaan muuriin. Myös minä voin tämän tehdä puolestasi, tässä tapauksessa ota yhteyttä yksityisviestillä.

Somettaminen Israelissa ei ole yhtä helppoa kuin Suomessa, mutta seuraa Instagramia (@janerik1897) ja Twitteriä (@janahonen), saatat nähdä välähdyksiä arjestani kuukauden verran pyhässä kaupungissa.

Pop-up on kirkon tuorein herätysliike

img_8098

Kirkko on ollut toimijana perinteisesti yhtä nopea kuin tervassa hiihtävä keski-ikäinen mies. Viime aikoina kirkkolaivan purjeisiin ovat kuitenkin puhaltaneen pop-upin puhurit.

Pop-up-termi viittaa usein väliaikaiseen toimintaan. Esimerkiksi pop-up-ravintola tai -kauppa voi aueta lyhyeksi ajaksi johonkin tyhjillään olevaan tilaan. Kirkollisessa kontekstissa pop-up voidaan määritellä perinteisen seurakuntalaisten palvelun uusien ulottuvuuksien etsimisenä ennakkoluulottomalla tavalla. Joskus mennään jopa kirkollisen mukavuusalueen ulkopuolelle. Pop-upien tarkoituksena ei ole aloittaa uusia työmuotoja, vaan luoda laadukkaita kohtaamisia kirkon kanssa. Kosiskelevaa asennetta tulee välttää viimeiseen asti.

Kuinka monta hienoa ideaa olisikaan mennyt haaskuuseen, jos joku olisi heti torpannut ne? Festivaaliehtoollinen, Hääyöt, Aamukaste ja niin edelleen. Kaikkia on myös vastustettu, mutta kritiikki on hiljentynyt. Jo ennen kuin pop-upeista tuli muotia, kehitettiin samantyyppisen kokeilevan työtavan kautta muun muassa Pop- ja Metallimessut. Koska ne olivat menestyksiä, nyt niillä on yli kymmenen vuoden värikäs historia. Kansa on äänestänyt jaloillaan.

Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala on levittänyt kirkon alttarille valkokankaan, jolta voi seurata jalkapallon MM-kisoja. Naurattavia ideoita eikö totta? Mutta niistä Kanala kävi puhumassa muun muassa valtakunnallisilla radiokanavilla. Siinä sivussa hän kertoili omaan leppoisaan tyyliinsä kirkon sanomaa.

Herätysliikkeiden innovaatiot synnyttivät aikanaan kirkkoon erilaisia toimintamuotoja, jotka nykyään tunnetaan seurakuntien tavoittavana perustyönä. Tätä samaa tehtävää suorittavat nykyisin pop-upit.

Pop-upin käyttövoimana ovat ennakkoluulottomuus ja rohkeus. Joskus voi mennä pieleen, mutta sitä varten kirkossa on anteeksianto.

 Pop-up-tapahtumat ovat kohentaneet mielikuvaa kirkosta viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Ja mikä tärkeintä, niiden kautta kirkko on tullut ihmisille entistä läheisemmäksi. Pop-up edellyttää työpaikalta innovoimisen kulttuuria ja epäonnistumisen pelkoa sietävää asennetta. Kun idea on nähnyt päivänvalon, keskeistä on myös määritellä pop-upin kohderyhmä, sillä vauvasta vaariin tavoittavaa toimintamuotoa on vaikea löytää. Pitää rohjeta kohdentaa toimintaa silläkin uhalla, että kohderyhmän ulkopuolelle jää paljon väkeä.

Oman kokemukseni perusteella näyttää siltä, että onnistuneissa projekteissa on kyetty herättämään myös median mielenkiinto. Useissa tapauksissa on löydetty jopa kumppani jatkuvaan yhteistyöhön. Tampereen seurakuntien vuorovaikutus Aamulehden Moro-liitteen kanssa on tästä hyvä esimerkki.

Sosiaalista mediaa on onnistuttu hyödyntämään useimmissa tapauksissa vähintään kohtalaisesti. Nykyään pelkkä etukäteen markkinoiminen ja tiedottaminen eivät riitä, vaan tapahtuman aikana ja sen jälkeenkin on kerrottava, mitä tapahtuu ja pidettävä yllä hyvää jälkitunnelmaa. Yhdessä Ville Kormilaisen ja Johannes Ijäksen kanssa kirjoittamassani Somempi seurakunta -kirjassa (Kirjapaja 2016) annamme hyviä esimerkkejä, miten kokeilemisen kulttuuri saadaan kukoistamaan.

Usein asiat henkilöityvät mediassa. Siksi menestyneillä pop up -projekteilla on lähes aina, ainakin alkuun, karismaattinen keulakuvansa. Helsingissä Eeva Salonen, Marjaana Toiviainen, Vantaalla Satu Huttunen ja Tampereella Jussi Laine ovat erinomaisia esimerkkejä tästä.

Konkreettinen osoitus siitä, että momentum on tajuttu, on se, että nykykirkossa työskentelee useampi kärkihankekoordinaattori tai vastaavissa työtehtävissä oleva. Katri Korolaisen työn jäljet Vantaalla todistavat, että osaava organisointi ei todellakaan edellytä pappeutta, vaan asiansa osaava maallikkokin saa pop-upit kukoistamaan. On tärkeää myös ymmärtää, ettei ideoiden keksimistä voi ulkoistaa vain koordinaattoreille.

Kirkollinen pop-up on jo sen luokan ilmiö, että siitä toivottavasti saadaan pian tutkimustakin. Siinä on hyvä gradun ja jopa väitöskirjan aihe. Uusien kestäviksi osoittautuneiden ideoiden syntytarinat pitäisi myös koota kansien sisään. Tiettävästi ensimmäinen kirkollinen pop-up-koulutus järjestetään tammikuussa Järvenpäässä.

Kun pop-upia hehkutetaan, on tärkeää muistaa myös back-upin eli kirkollisen perustyön merkitys. Kaikki ei voi olla vain pelkkää pop-upia. Se ei olisi uskottavaakaan. Hyvä pop-up syntyy usein jännitteisessä suhteessa kirkon vuosituhantiseen traditioon.

Kirjoittaja on mediapastori ja tuottaja. Twitter: @janahonen

Kuvassa pastorit Kari Kanala ja Visa Viljamaa yhdessä psykologi Mikael Saarisen kanssa helsinkiläisen Paavalin seurakunnan ensimmäisessä Kirkkokaljat-tilaisuudessa. Tämä kirjoitukseni julkaistiin Kotimaassa 10.9. Uutisesseenä. Tekstiä on täydennetty muutaman nimen ja sanan verran printin versiosta.