Mahdollisuus, jota ei voi jättää käyttämättä – ja on sitä jo käytettykin

Kirjoitin yhdessä Ville Kormilaisen ja Johannes Ijäksen kanssa tasan neljä vuotta sitten ilmestyneen kirkollisen sosiaalisen median oppaan Somempi seurakunta (Kirjapaja). Juhlavuoden kunniaksi nyt on hyvä hetki arvioida kirkon somettumisen tilaa. Kirjan ilmestymisestä on digiajanlaskun mukaan kauan.

Verkkotuottajana ja some-kouluttajana olen pyrkinyt välttämään liioiteltuja väitteitä. Joidenkin mielestä sosiaalinen media on antikristukseen verrattava keskustelun hapattaja ja itsekeskeisyyden ykkösalttari ajassamme. Toisten mielestä se on oikein ymmärrettynä suorastaan taivaan lahja. Realistinen näkemys on jotain näiden kahden väliltä – ja tässä näkemyksessä keskeiseksi nousee vuoropuhelu. Jos sen taidon osaa, on jo pitkällä sometaidoissa.

Nyt kirkossa on päästy vaiheeseen, jossa yhä harvemmassa tapauksessa tekniikka on pullonkaula. Vielä muutama vuosi sitten seurakunnissa suosittiin työvälineinä kännyköitä, joiden ohjelmistoalustalle ei edes oltu kehitetty versiota suosituimmista somesovelluksista. Suoraan sanoen älyttömiä älypuhelimia. Nyt ei juurikaan kuule, Luojan kiitos, puhetta, että työtehtävissä somessa oleilu olisi ”leikkimistä työajalla”.

Me kirkon työntekijät ruoskimme joskus itseämme ja kirkkoa turhaan. Usko tai älä, kirkolla on jopa poikkeukselliset valmiudet onnistua viestinnässään sosiaalisessa mediassa. Seuraavat positiiviset näkökulmat pyrin esittämään jokaisessa koulutuksessani läpikäytyämme somen herättämiä aiheellisia pelkoja, kuten vapaa-ajan menettäminen, vihapuheen kohtaaminen ja yksityisyyden loukkaukset.

Työntekijät ovat kirkossa kautta linjan koulutettuja kohtaamaan ja keskustelemaan. Työyhteisöstämme löytyy moniammatillista osaamista elämänkaaren koko mitalla vauvasta vaariin, muskarista rippikoulutyön kautta vaikkapa sururyhmiin. Elämä ei ole somea mutta some on elämää ja siinä kirkolla on kaikki valttikortit käsissään.

Meillä on osaajia uskonnonfilosofisesta teorian taitavasta tohtorista, valloittavat kukka-asetelmat alttarille rakentavasta suntiosta hautausmaiden ylläpidosta kaiken tietävään erikoisammattilaiseen. Tätä täydentää vielä tuhansien koulutettujen ja osaavien luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten joukko – totta kai, kirkon jäsenet. Merkittävä voimavara, monta kirkollista ääntä.

Kirkko kantaa myös pitkää hyvän elämän traditiota. Me olemme olleet osa suomalaista yhteiskunta ainakin tuhat vuotta. Kristinuskon juuret ovat syvällä maaperässämme. Inhimillisistä puutteistamme huolimatta, tiedämme miten voi elää – tai ainakin yrittää – sovussa ja rakkaudessa Luojan, lähimmäisen, luomakunnan ja itsensä kanssa.

Vielä kun oppisimme näkemään tämän kaiken hyvän, ja lähestymään myös sosiaalista mediaa suurena mahdollisuutena. Meidän on samalla nähtävä myös muu elämä mahdollisuuksien kautta. Joskus some saattaa hörpätä liiankin ison osan vapaa-ajastamme, läheisiltämme sekä omasta keskittymiskyvystämme. Tässä itsellänikin on peiliin katsomisen paikka.

Meillä on ainakin vielä toistaiseksi monilla paikkakunnilla hyvät resurssit tehdä hyvää ja palvella. Jotta näin olisi jatkossakin, siksi on tehtävä nyt. Pääsääntöisesti voi myös todeta, että kirkon perusteltuja kannanottaja, kommentteja ja näkemyksiä yhä kuunnellaan ja pureskellaan yhteiskunnassa. Jos niitä vain esitetään, portit ovat auki vuorovaikutukseen, oppimiseen ja muutokseen

Nostetaan nyt yksi onnistuminen esiin. Asialla oli Oulun hiippakunnan Jukka Keskitalo. Keskitalo hyödynsi hyvin bloginsa ja jakoi kirjoitustaan sosiaalisessa mediassa, kun valtakunnassa käytiin hiljattain kuumaa keskustelua uskonnonopetuksesta ja siitä, pitäisikö siitä muodostaa yhteinen katsomusaine. Piispan kirjoitusta siteerattiin myös mediassa ja kirkollinen ääni tuli keskusteluun mukaan. Aihe oli jakava mutta hän ei pistänyt päätään piiloon.

Kirkolla ei ole hyvää syytä laittaa päätään pensaaseen tai synkistellä viimeinen jäsen sammuttaa valot -tunnelmissa. Kirkko ei voi ulkoisesti koskaan säilyä täysin entisellään, mutta rohkean muutoksen ja kantaaottamisenkin kautta se uudistuu vastaamaan uutta tilannetta. Sosiaalinen media tarjoaa muutoksessa mahdollisuuden säilyttää sormi yhteiskunnan pulssilla, kykyä ja halua vuorovaikutukseen sekä samalla oman identiteetin ja perustan vaalimista. Tämä on mahdollisuus, jota ei pidä jättää käyttämättä