Kärsimystä kerrakseen

Tiistaini alkoi tutustumisella FELM Centerin tiloissa kokoontuvaan raamattupiiriin. Ryhmä koostui eläkeikään ehtineistä suomalaistaustaisista naisista, eräs heistä oli tosin saanut juutalaistaustaisen puolisonsa mukaan. Aivan aluksi käytiin esittäytymiskierros ja sen jälkeen laulettiin viidennen herätysliikkeen laulukirjasta Viiskielinen muutama hengellinen laulu. Sain eräältä osallistujalta spontaanin palautteen, että on hienoa että laulan, vaikken omaa ilmiselväsi ääntä saatikka nuottikorvaa Luoja ei ole minulle suonut. Rukoillin pyynnöstä spontaanisti, taito jota en ole päässyt juurikaan harjoittamaan vaihdettuani helluntailaisuudesta takaisin luterilaiseksi.

Raamattupiirissä käsittelyssä oli Jesajan kirjan luvun 17. profetia jossa Syyria ja Israel saavat tuta Jumalan rangaistuksen. Selitysteoksena ryhmässä luettiin radiopastori Jukka Norvannon kirjaa. Norvanto on opettanut radiossa koko Raamatun lähes jae jakeelta Medialähetys Sanansaattajien tuottamassa Raamattu kannesta kanteen -ohjelmassa. Nämä ohjelmat tulivat minulle tutuiksi työskennellessäni Radio Deissä vuosituhannen alussa. Olen juontanut kyseisen ohjelman varmaan satoja kertoja sisään ja ulos.

Voi paljojen kansojen pauhua —
ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa,
ja kansakuntien kohinaa —
ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!

Jesaja 17:12

Naapurimaa Syyrian hiljattaiset sotaiset tapahtumat tulivat tekstin merkitystä pohdittaessa esille nopeasti. Samoin huomio, että vastaavat tapahtumat ovat ennenkin heijastuneet Israelin tilanteeseen. Monipuolisen keskustelun lomassa joku esitti kohtalokkaalta tuntuisen kysymyksen, että miten pastori Ahonen selittää tämän vanhatestamentillisen ennustuksen merkityksen nykyaikaan. Takeltelin ääneen Juhani Rekolan ajatuksia siitä, että tämä maailma on vain maailma, kärsimyksen teoreettista selvittämistä oleellisempaa on se, että ohitammeko lähimmäisen hädän. Selvästi Raamattunsa tuntevan ryhmän keskellä tunsin itseni hetken noviisiksi. Jossain takaraivossani soi Pekka Ruuskan renkutukseen asti radiossa soineen laulun Rafaelin enkeli säe. ”Mikä minä olen sille vastaamaan, multa (Vanhan testamentin) luvut jäi kesken aikanaan.”

Pian raamattupiirin jälkeen suuntasin jo toista kertaa tämän matkan aikana Vad Vashemiin. Juutalaisten kansantuhoa toisen maailmansodan aikana dokumentoivasta museosta jäi ensimmäisellä kerralla näkemättä lehtimajajuhlan vuoksi juuri hetki ennen saapumistamme sulkeutunut sisätiloissa oleva näyttely. Kierros ei koskaan ole helppo, mutta toimii takuuvarmana rokotuksena taas valitettavasti päätään nostavaa antisemitismiä vastaan. Näyttelyä ei voi selittää, se pitää kokea. Nyt tutustuin erityisesti holokaustin aikaisten valokuvien näyttelyyn.

Tein yhteensä kolme yritystä päästä Steven Spielbergin elokuvasta tutun Oskar Schindlerin haudalle. Ensimmäisellä kerralla opin, ettei hän lepääkkään Öljymäellä. Toisella kerralla ymmärsin, että sapatti muuttaa aikatauluja ja sapatin aikataulut ovat puolestaan muuttuvia. Onneksi hauta sijaitsi kohtuullisen lähellä majapaikkaani. Kun lopulta pääsin perille asti oli pyhäinpäivä, lieneekö johdatusta vai luterilainen sattuma? Minulla meni hetki etsiessä oikeaa paikkaaa, mutta lopulta löysin kohteeseen. Se oli hiukan erilainen kuin elokuvasta muistin.

Israelissa on vierailjan tapana laittaa haudalle pieni kivi. Tapa juontaa israelilaisten erämaavaelluksen ajoilta, jolloin haudat peitettiin kivillä. Nykyisin myös kukat ovat yleistyneet Pyhän maan haudoilla. Kaksi tuttuani FELM centeriltä oli vieraillut haudalla muutama tuntia ennen minua. Koska olimme edellisenä päivä yhdessä seisseet kiinni olevan hautausmaan portin takana, he laittoivat ystävällisesti minunkin puolestani kiven. He kertoivat tästä lähettämällä valokuvan kännykkääni. Koska oli turha asetelle lisää kiviä saksalaisen liikemiehen haudalle, etsin sivummalta haudan jolle kukaan ei ollut vielä laskenut kiveä, hiljennyin, rukoilin ja laskin kiven haudan kannelle. Pyhäinpäivän perinteinen hautausmaakäynti sujui vieraalla maalla kaukana, kivisen kummun luona tällä kertaa näin.

Schindler kuului pelastustyönsä vuoksi harvinaiselle listalle. Vanhurskaat kansakuntien joukossa on alkujaan teologinen käsite, jolla juutalaisuudessa viitataan juutalaisten lakien mukaan oikeudenmukaisesti ja jumalaapelkääväisesti eläviin ei-juutalaisiin. Oskar ei tiettävästi elänyt pyhimyksen elämää, mutta hän pelasti silti noin 1200 juutalaista varmalta kuolemalta. Hänen kerrotaan olleen uhkapeluri, hän hukkasi koko omaisuutensa. Eräiden asiantuntijoiden vuoksi juuri pelurin luonne sai miehen ryhtymään riskillä juutalaisten auttamiseen. Schindlerin pyyntö oli tulla haudatuksi Jerusalemiin ”lastensa joukkoon”.