Somempi seurakunta tulee – oletko valmis?

Olen kaksi edellistä vuotta elämästäni saanut toteuttaa useita unelmiani. Työskentely Yle Radio 1:n Horisontin toimituksessa, maisteriksi valmistuminen ja pappisvihkimys. Pappina festivaaliehtoollisen jakaminen DBTL:ssa, avoimien ovien joulu Alppilan kirkossa ja saarna Nojatuolijumiksessa Yle TV 1:ssä, muutamia toteutuneita haaveita mainitakseni.

IMG_4452Lisää unelmia on matkalla toteutumistaan kohti. Syyskuun saan työstää yhdessä Kotimaa-lehden uutispäällikön Johannes Ijäksen ja medianmoni-ottelijan, entisen Suosikin päätoimittajan Ville Kormilaisen kanssa kirjaa. Johanneksen kanssa lenkillä saatu idea sai Kirjapajan innostumaan ja Åkerlundin säätiön suotuisalla tuella siivet alleen. Johanneksen ja hänen korkean työmoraalinsa opin tuntemaan Kotimaa24:n uutisdeskissä ja Ville puolestaan oli kesän idearikkaana yrittäjänä #festivaalijeesus -projektin kantava voima.

Kirjan nimeksi tulee Somempi seurakunta – Sosiaalisen median opas. Tarkoituksemme on tehdä kirjoitusprosessista mahdollisimman avoin ja julkinen. Julkaisemme projektin verkkosivuilla kirjaa varten tehtyjä haastatteluita, kuvia matkan varrelta ja kyselemme neuvoa mistä kirjoittaa erityisesti. Luvassa on myös listauksia esimerkiksi tykätyimmistä kirkkollista Facebook -sivustoista. Pyrimme saamaan haastatteluun tunnettuja ja toisaalta tuntemattomiakin osaajia. Muutamia hyvin kiinnostavia nimiä on jo haastateltu, joten kannattaa pysyä linjoilla. Jätämme kirjassa vähemmälle teknisten yksityiskohtien selostamisen ja keskitymme kertomaan seurakunnallisten sisältöjen jalostamisesta. Kun varat ja väki vähenevät, mitä sisältöä kaivataan? Voiko some tuoda kirkkoa takaisin keskelle kylää? Kenellä kirkossa on sosiaalisen median vahva henkilöbrändi? Somen kirouksista tai haasteistakaan emme vaikene.

IMG_1645Yksi tärkeimmistä pointeistamme on yrittää istuttaa kirkkoon keskustelun kulttuuria. Onnistumisten ohella tärkeää on, että puhumme myös epäonnistumisistamme reilusti. Näin varjellaan kollegaa tai naapuriseurakuntaa toistamasta virhettä. Seurakunnissa tehdään jo nyt, hyviä ja laadukkaita verkkosisältöjä. Miten saisimme rakennettua entistäkin vahvemman jakamisen ja yhteisen hyvän kulttuurin?

Matka on vasta alussa, mutta alku on ollut rohkaiseva. Olemme saaneet paljon kannustusta ja vinkkejä hyvistä haastateltavista, teemoista ja taustakirjallisuudesta. Lisää saa lähettää ja kommentit ovat tervetulleita!

Somempi seurakunta löytyy täältä ja Facebookissa täältä.

Kirjoitus on pidempi versio jo Somempi seurakunta -blogissa julkaistusta.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s