Proteetan vikaa – Jaakko Löytty

Jaakko Löytty on minulle ihmisoikeustaistelija. Se yhteiskunnallista sortoa sietämätön, jokaiikan vastuuta rauhasta ja lähimmäisen hyvinvoinnista kyselevä arjen profeetallinen vastarannan kiiski. Jaskan musiikissa ei laiteta jeesuslaastaria verta pulppuavan yhteiskunnallisen valtimon päälle, vaan kysellään yhteisten vastuullisten tekojen perään. Kulutusyhteiskunnan koneiston käydessä raskain kierroksin tuo raastava ääni on kysynyt miksi keisarilla ei ole vaatteita, mihin tämä kaikki johtaa? Miksi lähelle on joskus niin pitkä matka?

Toinen taso liittyy Herättäjäjuhliin joissa Jaska esiintyy ja toimii usein esilaulajana. Tapahtuman välittävän Körttiradion puuhamiehenä olen ymmärtänyt hänen roolinsa herännäisyyden aukisanoittajana. Liikkeessä, jossa yhteen kokoontuneen seuraväen veisuu on puheitakin tärkeämpi, on tämän  sanoittajan, säveltäjän ja esittäjän johanneskastajamaisen profeetallinen rooli keskeinen.

Körttien historia on täynnä itsepäisiä ja kulmikkaita hahmoja. Jaakko taitaa myöntää itsekin olevansa sille päälle sattuessaan hankala tapaus, mutta sellainen on toisaalta myös maailma, josta hän lauluillaan kertoo.

On vain yksi Jaakko Löytty, Luojan kiitos!

Kirjoittaja on valuvikainen körtti ja radioaktiivinen tuottaja

Kuva: M.Pentti/Wideline

Muusikko Jaakko Löytty täyttää 60 vuotta. Tampereen hiippakunta on syksystä alkaen julkaissut verkkosivuillaan Jaakko Löytyn lauluihin liittyviä muistoja ja tarinoita. Muistoja kerätään edelleen, ja ne luovutetaan juhlavuonna kokonaisuudessaan Jaakko Löytylle. Lisäksi Suomen Lähetysseura tuottaa televisiossa esitettävän dokumenttiohjelman, johon myös kootaan tarinoita siitä, mitä Löytty on merkinnyt niin muille suomalaisille lauluntekijöille kuin Löytyn kuuntelijoille yleensä. Muiston voi lähettää sähköpostilla tammikuun 2015 loppuun mennessä tuulia.matilainen@evl.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s